Tänään on oltu liikenteessä oikeastaan siitä lähtien, kun aamulla herättiin. Aamupalan ja -lenkityksen jälkeen rauhoituttiin jokunen tunti kotona ja nautittiin viimeisestä vapaapäivästä ja joutenolosta. Rinillä tänään ensimmäinen päivä, joka ollaan elelty ilman särkylääkettä, ja hyvin on sujunut. Lähdimme lenkkeilemään Kukkosensaareen iltapäivällä, ja lenkillä vierähtikin puolisentoista tuntia. Lenkkiin sisältyi Rinin mielestä pakollinen uintiosio - eihän ulkoiluhetki ole täydellinen ilman vähintään yhtä spluttaustovia.

Soittelin kotona treenivetäjällemme JoA:lla ja kyselin konsultaatioapua tilanteeseemme agilityharkkojen suhteen. Vetäjämme oli sitä mieltä, että jos koira on virkeä, ei kipuile ja vaikuttaa siltä, ettei pysy enää nahoissaan, niin treeneihin vaan. Noh, Rini ei ole kipuillut torstain jälkeen ainakaan näkyvästi, ja nahoissaan se ei ole meinannut todellakaan pysyä, joten treeneihinhän me eksyttiin. Ainahan sieltä pääsee kesken pois, jos näyttää huonolta, aattelin.

Päivän aiheena takaaleikkaukset. Ensimmäinen harjoitus oli tällainen:


Kahdeksikkoa siis pyörittiin, tää on kuulemma niin helppo harjoitus, että koira, joka tavallisesti ei takaaleikkauksesta tajua mitään, alkaa tän harjoituksen aikana tajuta jotain. Rinille käännös kakkoshypyltä putkelle (eli oikeaan) oli selkeästi vaikeampi kuin vasemmalle, se teki niissä aina ylimääräisen mutkan, mutta parin toiston jälkeen se alkoi selvästi päästä jyvälle. Selvästi häsläsi ohjaajakin parin viikon treenitauon jälkeen, mutta joskopa sitä hiljalleen alkaisi kaikki aiemmin opitut opit muistua mieleen.

Sit tehtiin jo ihan kunnollisen mittaista rataa:

Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että osa radasta koostuu samasta kahdeksikosta, jota tehtiin erikseen. Tässä radassa riittääkin selostamista, joten aloitan ihan alusta.

1) Rimanpudotusongelmat. Eikä missään muualla kuin tuossa alun suorassa pätkässä. Tutkimusten mukaan maxi-koira tarvitsee 7 metrin matkan ensimmäiselle esteelle, jotta sen vauhti on hyvä jo alusta alkaen ja se voi ponnistaa kunnolla hypylle. Meidän välimatka ekalle esteelle ei ehkä aivan seitsemää metriä ollut, mutta varmaan ainakin viisi. Alkoivatpa rimat pysyä paikallaan.

2) Siirtyminen hypyiltä ensimmäiselle putkelle. Ohjausongelma, joka ratkeaa varsin helposti sellaiselle, joka agilityä on tehnyt pitempään. Oikea kysymys on: kummalta puolelta koiraa kannattaa ohjata. Kerron näin vinkiksi, että ohjasin koiraa vasemmalta puolelta. Toinen vinkki on, että se on se väärä puoli xD Jos ohjaa vasemmalta, koiralla on mahdollisuus mennä joko putkeen tai seiska-hypylle, koska ne on molemmat ohjaajaa lähellä. Jos ohjaa oikealta puolelta, koiralle ei jää mahdollisuudeksi kuin putki, koska seiska-hyppy on jo melko kaukana ohjaajasta. Ongelma ratkaistu.

3) Kuinka saan koiran tulemaan putkesta viitos-hypylle enkä menemään edessä ammottavaan putkeen? Tämä ongelma oli meillä siis jo tämän pätkän yksittäisharjoituksessa, ei ilmennyt enää radalla. Noh, totuushan on, että koiralle on turha mennä karjumaan radalla, että älä mee sinne, kun se on jo siellä. Ylipäätään karjuminen radalla on tyhmää. Sen sijaan on fiksua korjata oma kurssi mahdollisimman lähelle seiska-hyppyä, sillä silloin oma kroppa kiskoo koiraa poispäin toiselta putkensuulta.

Jotakuinkin muuten rata meni ihan hyvin, aika paljon mokia voi pistää pitkän treenitauon ja ennen kaikkea ohjaajan häselöimisen piikkiin.

Rini sai olla mallikoirana hyppyharjoituksessa rimantiputtelijakoirille. Olipa hienoa saada olla malliesimerkkinä jossakin! :D Meillä oli kolme hyppyä lyhyillä väleillä peräkkäin, ja ne piti tietenkin saada hypättyä ilman, että yhtään rimaa tulee alas - muuten ei tule palkkaakaan. Kaksi kertaa rimat paukkuivat alas, sen jälkeen Rini keskittyi hyppimiseen oikein ja rimat pysyivät paikallaan. Bileet pystyyn! Meidän vetäjä kertoi tarinan omasta kelpiestään, jonka kanssa oli tehnyt kuukauden kuurin samanlaisia hyppyharjoituksia: rimoja eri korkeuksille ja hypyt eri välimatkoille, palkka vaan silloin, kun rimat pysyvät ylhäällä. Kuurin jälkeen ei rimoja ole paukkunut alas. Ehkäpä kyseinen kuuri voisi tehdä teppoa meillekin.

Lopuksi tehtiin puomin alastulokontaktia. Meidän kontakti on kuulemma hyvällä mallilla, pitäis ryhtyä treenaamaan silleen, että kontakti tehdään huolimatta siitä, missä ohjaaja on. Siinä sitä työnsarkaa riittääkin. Yksittäisenä harjoituksena tehtiin myös keppejä, hyvin neiti osasi ja teki huolellisesti. Vauhtia kepeillä pitää jo olla, että saa tekemään reippaasti. Pitäisi siinäkin varmaan ryhtyä miettimään, kuinka saataisiin Rini etenemään itsenäisemmin ilman, että se katsoo musta, milloin mennä mihinkin väliin.

Kävelimme treeneistä kotiin, joten luulisi unen maittavan neitokaiselle. Huomenna onkin tiedossa ansaittu lepopäivä.