Torstaiaamuna lähdettiin aikaisin ajelemaan Kuopioon leikkausta varten. Vaikka hyvissä ajoin olevinaan lähdettiin, mutta myöhästyttiin silti - eihän meistä keltanokista kumpikaan ollut koskaan käynyt kuin Kuopion keskustassa. Hyvän suuntavaiston ja hyvän kuva- ja nimimuistin (katsoin reitin kartasta edellisiltana) selvittiin kuitenkin perille, eikä myöhästytty onneksi kuin vartin verran.

Pieni toivonpilkahdus näkyi vielä, kun eläinlääkäri tutki Rinin hammasta. Olisi ollut millimetrin päässä sekin mahdollisuus, ettei hammasta olisi tarvinnut poistaa ollenkaan - nimittäin jos ydintä suojaava kalvokerros olisi vielä ollut tallella. Kalvo alkaa kuultaa punertavaa väriä, kun hermo on lähellä, joten punoitus ei välttämättä ollutkaan vielä hermoa. Rini rauhoitettiin, kun se ei antanut tutkia kipeää hammasta tarkemmin.

Onni ei kuitenkaan ollut myötä, kalvossa oli pienenpieni reikä, minkä takia toimenpiteisiin piti kuitenkin ryhtyä.

Riniä on pidetty pehmona siitä lähtien, kun jaksan muistaa, mutta eilisen ja kuluneen päivän aikana se on yllättänyt tietynlaisella luonteenlujuudella. Se seisoi vartin vielä nukutuslääkkeen antamisen jälkeen pystyssä periaatteella "tästä en kaadu". Jalat pettivät alta, mutta sen jälkeen se vielä pää pystyssä katseli maailmaa uhmaten, ettei tätä neitokaista kaadeta, vaikka jalatkin menisivät alta. Rini kannettiin toimenpidehuoneeseen, se oli hereillä vielä, kun meitä alettiin hätyyttää pois, katseli meitä syyttävästi. Kello oli tuskin kymmentä aamulla, ja koiran saisi tulla hakemaan puolenpäivän aikoihin.

Kävimme pyörähtämässä jokseenkin ankean kierroksen kaupungilla odotellessa, mutta jotenkin kumpikaan meistä ei saanut ajatuksia pois koirasta ja siitä, mitä sille oltiin tekemässä. Ajatus, että tämän jälkeen se pääsisi viimein paranemaan, antoi kuitenkin voimia. Lähdimme takaisin heti yhdentoista jälkeen, kun kaupungissa kiertely ei jaksanut enää kiinnostaa. Klinikalle käveltiin sisään noin puoli tuntia etuajassa, aattelin, että oottelen mieluummin vaikka siellä kuin palloilen kaupungilla. Hammas oli poistettu, hoitaja vei meidät röntgenhuoneeseen, ja sieltä se neiti jo käveli pystyssä vastaan suupielet veressä kysyen: joko lähdettäis kotiin? Eikä sille oltu annettu herätysainetta.

Lähdimme pihalle pissatusreissulle, sen verran tokkurassa Rini oli, ettei se ihan suorassa kävellyt, mutta omin avuin se kävi asiansa hoitamassa, vaikkei peräpääkään vielä oikein pitänyt. Nostin Rinin auton takapenkille viritetylle päiväpeitto-koiranpetirakennelmalle, ja siihen neiti nukahti lähes saman tien. Mari jäi Rinin kanssa autoon siksi aikaa, kun minä menin maksamaan meidät ulos ja kuuntelemaan konsultaatiota leikkauksen kulusta.

Hammas oli lähtenyt yllättävän helpolla, vaikka tavallisesti varsinkin kulmahampaat ovat työläitä poistaa. Pari tikkiä neiti sai, mutta ne sulavat suuhun ja tippuvat pois aikanaan. Päivän särkylääkeannos oli jo annettu, sain paketillisen mukaan eläinlääkäriltä. Sain hampaan kotiin, ja jotenkin yllätti, että se on noin iso. Nyt, kun hammasta on saanut käsissä pyöritellä, on saanut huomata, että parempi, kun se poistettiin - se oli lohjennut ikenen alle asti, ja reikä hermoon oli tosiaan ihan selkeä.

Rini kävi samalla virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa, joiden virallisia tuloksia jäämme nyt odottelemaan. Samalla kuvattiin selkä ja tarkistettiin polvet: polvet ovat niin terveet kuin terveellä koiralla voi olla, ja selässä ei ole mitään muutoksia, eli se on täysin terve. Suuri kivi vierähti sydämeltä, kun nyt voi harrastaa ihan rauhassa.

Kotimatka sujui rauhallisesti. Outokummussa pysähdyttiin tankkaamaan, ja siellä Rini kävi jo kirmaamassa pitkin nurmikkoa. Kotona seurattiin neidin tilaa, puoliksi odotettiin, että se käpertyy johonkin nurkkaan ja nukkuu loppupäivän, mutta se vaan touhusi ja kulki mukana ilman aikomustakaan käydä nukkumaan. Annoin sille sitten päiväruuan, sen Rini söi hyvällä ruokahalulla. Ruokailun jälkeen se piippasi jonkin aikaa, vaikka liotin ruoan tosi pehmeäksi.

Ilta kului nopealla kauppareissulla, jolle Rini pääsi mukaan, ja keittiössä: tein Rinille ison laatikollisen puuroa (ohrasuurimoita, jauhelihaa ja herne-maissi-paprikaa) ja ostin kaupasta piimää, jotta Rinin ei tarvitsisi pureskella ruokaa kauheasti. Illan mega-ateria koostuikin sitten puurosta, pienestä määrästä nappuloita, piimästä ja jääkaapista löytyneestä maksamakkarasta. Ruoka neidille maistuu todella hyvin, illalla se ei piipannut enää juuri ollenkaan. Kaikkein parasta tässä on, että meidän piti eilen illalla käydä lenkillä, kun Rini kävi niin kierroksilla ja alkoi hyppiä seinille! Toki kyseessä ei ollut mikään monen kilometrin reissu. Rini olisi omasta puolestaan ollut valmis sellaiselle milloin tahansa.

Ensimmäisestä yöstä meitä varoiteltiin kovasti, että voi olla hankala ja ikävä, kun koira piippaa, eikä osaa rauhoittua nukkumaan. Meillä nukuttiin rauhallisesti ilman äännähdystäkään aamuun saakka. Aamuruuan kanssa annoin särkylääkkeen, varmaan annan vielä huomenna, mutta sitten se tuskin sitäkään enää tarvitsee. Tänään Rini ei ole piipannut ollenkaan, sitä voi luonnehtia energiapalloksi, joka on alituisen räjähtämisuhan alla, kun se ei pääse tekemään mitään. Tänään on pidetty lepo- ja siivouspäivä, ja se on selkeästi ollut neidin päälle kova pala purtavaksi.

On ollut huojentavaa huomata, että Rini on lähtenyt hyvin parantumaan, mutta ei tämä nyt ihan ole ollut sellaista kuin olin etukäteen kuvitellut. Mie oikeasti aattelin, että viikonloppu menee neitiä hoivatessa ja nukkuessa, mutta tää on nyt ollu jotain ihan päinvastaista. Toisaalta on kiva huomata, ettei yksi hampaanpoisto hätkäytä tuota koiraa yhtään mihinkään.

Huomenna meidän on luultavasti suunnattava mökille, pahoin pelkään, ettei meidän kämppä ole enää pystyssä, jos pidetään vielä yksi lepopäivä.