Meidän oli tarkoitus lähteä kaupunkikävelylle, mutta sitten erakko minussa heräsi, ja ajatus ihmisvilinään menemisestä kauhealla helteellä ei sitten hotsittanutkaan. Mulla on koko viikon ollut hinku Onttolan metsiin lenkkeilemään, joten tänään sitten lähdettiin sinne, kun ei innostanut ajatus Kaunislahteen saakka ajamisesta. Käveltiin siellä kunnon lenkki ja käytiin lopuksi uimassa Mallalammella.

Rini alkaa hyppiä seinille tekemättömyyttään, se on lenkille lähdettäessä aina into piukeana hyppimässä vasten ja haukkumassa, sitten se käy heittämässä riemuringin kämpän ympäri rullaten samalla matot, eikä malta millään pysyä hetkeäkään paikallaan. Selkävaivat tuntuvat olevan historiaa, eli vapaaviikko, uiminen ja vapaana liikkuminen ovat tehneet hyvää.

Miinan hoitoreissu on sekoittanut Rinin mielestä pakan ihan perusteellisesti. Rini ei Mallan ollessa hoidossa käyttäytynyt mitenkään erityisemmin, mutta Miinan kanssa homma on ollut ihan toista maata. Eilen illalla irvisteltiin siihen malliin ruokasäkin äärellä, että Rini oli viemässä asiaa turpakäräjille. Ruokaa lukuun ottamatta tulevat toimeen ihan ok, mitä nyt Rini vahtii vähän mun perään ja yrittää Miinalle tehdä selväksi, että tällä ihmisellä on vain yksi koira, ja se on Rini.

Huomenna olis tottistreenit tiedossa, mutta katsellaan nyt, mennäänkö totaalisen treenaamattomina kokeisiin. Himoitsisin kyllä sinne kaupunkikävelylle sekä kirkon takana olevalle kentälle tekemään pientä treeniä ennen koetta.

Sain tänään auton huollosta, joten hain samalla meidän autohäkin postista. Se on hiaano.