...vaikka se uskomattomalta tuntuukin. Lähdimme Rinin kanssa perjantaina iltapäivällä junalla Espoota kohti. En jaksa edes muistaa, milloin ollaan viimeksi kuljettu junalla, joten vähän mua jänskätti, miten Rini junassa käyttäytyy. Hienosti neiti oli, ihan viime minuuteilla ennen Pasilaa pääsyä käytävältä kuului ihmeellinen pamaus, jolle Rini nosti mekkalan. Jännä juttu, ettei Rini ollut millänsäkään junan käytävillä juoksevista lapsista (jotka - yllättäen - ihastuivat Riniin perin pohjin). Lapset istuivat lattialla Rinin kanssa ja rapsuttelivat sitä pitkät tovit. Rini jopa pusutteli yhden!

Oltiin ekaa kertaa liikenteessä paikallisjunalla, ja totisesti toivon, ettei jouduta sinne ihan heti uudestaan. Pääkaupunkiseudun tuntien koko juna oli ihan täynnä, joten jouduttiin seisomaan. No, ei seisomisessa mitään, mutta jatkuvassa ihmisvilinässä oleminen oli aika rasittavaa. Ja ennen kaikkea se, ettei ihmiset varoneet yhtään, ne vaan paiskoi ovea päin Rinin naamataulua.

Lotta ja Naomi tulivat hakemaan meidät asemalta, ja jatkettiin sieltä autolla Valkeakosken lähettyville Hattulaan, jossa Lotan perheen mökki oli. Siellä me puoli yhden aikaan pimeässä soudeltiin saareen ilman pelastusliivejä ;) Elämysmatkailua. Rini ja Naomi selvästi tunnistivat toisensa, sillä ne alkoivat heti leikkiä samaan tapaan kuin yli vuosi sitten, kun nähtiin viimeksi.

Yö mökillä sujui rauhaisasti, taisin kerran unenhorteen läpi kuulla, että koirat riehuivat, mutten todellakaan jaksanut avata silmiä tarkistaakseni asian oikeaa laitaa. Aamulla oli tuskainen herätys, saaristoilma tekee tosi väsyneeksi. Saimme kuitenkin suuren taistelun jälkeen itsemme ylös, pakattiin kamat kasaan ja soudeltiin takaisin rantaan. Ajelimme Valkeakosken koirakerhon tiluksille, jossa meidän lisäksi oli jo melkoinen määrä Hazelmooreja omistajineen. Eipä juuri ehditty jutustella, kun jo tehtiin jakoa treeniryhmiin ja lähdettiin hommiin. Me mentiin ensimmäiseksi vepeilemään.

Rinin kanssa tehtiin ensin veneestä hyppy, sitten esineen vienti ja hukkuvan pelastaminen. Veneestä hypyssä ei ollut mitään ongelmaa, ei se ollut tässä välissä unohtunut. Viennin kanssa sen sijaan takuttiin, kun Rini ei millään meinannut lähteä viemään patukkaa niin kauas, että sen olisi pitänyt uida. Saatiin me lopulta onnistunut vienti aikaiseksi. Rini sai kehuja siitä, että kun se lähtee tuomaan, niin se kyllä tuo käteen asti.

Hukkuvana meillä oli Anne (omistaa Rinin puolisiskon Stellan), jonka ei tarvinnut kuin kaatua veneen yli ja Rini lähti salamana pelastustyöhön. Aluksi näytti tosi hyvältä, mutta sitten Rini kääntyi taas ympäri ja alkoi ihmetellä, että mites täällä patukan lisäksi tulee ihminenkin :D Rini pyörähti ympäri niin hankalasti, että Annen piti irrottaa ote patukasta, joten ihan rantaan asti ei neiti saanut hukkuvaa tuotua. Tää vaatii vielä paljon harjoitusta siis.

Vepessä oli hillitön tungos, joten lähdettiin välillä katselemaan, mitä agilitykentällä tapahtui, jotta meitä katselemassa olleet Lotta ja Naomikin pääsisivät tekemään jotain. Agilityssä meillä oli kouluttajana Jari Salmela, joka kisaa omien koiriensa Rockyn ja Lakin kanssa jo kolmosissa. Jari oli tehnyt meille valssiharjoituksen, joka koostui viidestä hypystä ja putkesta. Hahaa, pääsipä sitten käymään niin, että niitä rimoja alkoi taas paukkua. Jaripa keksikin, mistä meidän ongelma on peräisin!

Rini on mulla radalla hyvin hanskassa, siitä saatiin kehuja. Ainut ongelma on se, että Rini karkaa käsistä silloin, kun se näkee edessään esteen, silloin se vaan laukaisee eteenpäin miettimättä sen enempää, mihin ollaan menossa. Ja samalla, kun koira laukaisee, niin se tekee itse päätökset, milloin se hyppää ja mistä ja minne. Me tehtiinkin sitten hallintaharjoituksia, joiden idea oli, että pyöritän koiraa ensin parin esteen verran ja sitten ennen hyppyä palkkaan sen - eikä koira saa hypätäkään hyppyä. Rini hiffasi idean tosi nopeasti, joten monta toistoa ei tarvittu. Sitten vaikeutettiin sen verran, että nyt en saanut enää pysäyttää, vaan vain hidastaa. Hidastus ei saanut olla niin suuri, ettei koira pääse kunnolla ponnistamaan hypylle. Hypyn jälkeen mun piti vielä ehtiä ohjata koira seuraavalle esteelle.

Mun puutteet ohjaajana näkyivät myös selvästi, kun mun keho tulee vähän jäljessä - en ehdi sillä viestiä koiralle tarpeeksi ajoissa, minne mennään seuraavaksi. Paljon sain harjoitusta tähänkin, sekä läjäpäin neuvoja ja ohjeita, kuinka ryhtyä nyt treenaamaan. Kun tehdään kuukausi pari noita hallintaharjoituksia, niin hyppyongelmienkin pitäisi kadota. Musta oli hauska, että kun olen koko ajan luullut, että meillä on irtoamisongelma, niin se onkin niin, että esteillä koira irtoaa musta vähän turhan kauas. Rini kehittyi kyllä huomattavasti parin toiston aikana, sillä kun se ensin hyppäsi suoraan, niin lopussa se jo kaarsi sievästi hypätessään seuraavaa estettä kohti.

Illalla vedin vielä isolle joukolle Marikin (omistaa Rinin veljen Feden) kanssa tokotreenit. Taitavia tokoilijoita nähtiinkin! Erityisen mieleenpainuva oli Rinin enon Nemon nouto, joka päättyi siihen, että Nemo ei hakenut kapulaa vaan merkkasi sen :D Siitäpä saatiinkin raikuvat naurut. Minna sai kehut siitä, kuinka hyvin oli koiralleen noudon opettanut, ja vastasi siihen vaan takaisin, että yrittäkääs opettaa omillenne sama :D Tein Rinin kanssa vielä noutoa ja kaukokäskyjä, mutta kun luoksetulojen vauhti oli vaisu, tiesin, että meidän päivän ohjelma alkoi olla pulkassa.

Kun puhti alkoi loppua (aloitettiin treenit siis tuossa kymmenen jälkeen aamulla ja lopetettiin suunnilleen kahdeksan aikoihin illalla), niin lähdettiin Lotan ja koirien kanssa takaisin mökille. Nyt iloksemme tulivat myös Haimin Minna sekä Oiva O-pentueesta. Rini ja Oiva ystävystyivätkin niin perusteellisesti, että seuraavana aamuna jopa uivat ihan kylki kyljessä laituria ympäri :)

Mulla on lauantain treeneistä ja koirien riehumisista hillitön määrä kuvia kamerassa. Taas tää perinteinen kommentti: laitan näkyville, kunhan ehdin ja jaksan.

Sunnuntaina emme harmiksemme päässeet enää treenailemaan muiden kanssa, kun oltiin luvattu mennä moikkaamaan Maria Tampereelle ennen kotiin lähtöä. Ajeltiin linja-autolla Tampereelle, käytiin kaupungilla pienillä ostoksilla ja mentiin sitten Marin luo. Rini oli ihan naatti lauantain jäljiltä, en oo ikinä nähny sitä niin väsyneenä. Se nukkui koko sen ajan, mikä Marin luona vietettiin, ja jatkoi unia vielä junassa.

Mielettömän suuret kiitokset Minnalle, kun sait tällaisen huipun tapahtuman järjestettyä, meillä oli hulvattoman hauskaa. Suuret kiitokset kuuluvat myös Lotalle, joka majoitti meidät, ja piti huolen, ettei meillä ollut hetkeäkään tylsää. Kiitos!

Tulimme eilen kahdentoista aikoihin yöllä kotiin, joten aamulla oli melko tuskainen herätys töihin kuudeksi. Joensuussa Wallun Mari oli sairastunut, joten kävin töiden jälkeen lenkittämässä Wallun ennen kotiin tuloa. Tänään meillä on ohjelmassa ensimmäiset hakutreenit ikuisuuksiin. Rini on vielä niin kuitti reissun jäljiltä, että suunnittelin sille vaan yhtä motivaatioukkoa, ja meidän treeni on siinä.