Agista on ollut taukoa jonkin aikaa, joten eilen käytiin Liperissä treenailemassa Ainon kanssa kahdestaan. Apukädet olisivat kelvanneet, sillä kun kahteen pekkaan kokoaa koko radan (jossa esteinä mm. puomi), niin siinä menee aikaa. Jonkin aikaa tahkottuamme saatiin kuitenkin rata pystyyn ja päästiin hommiin. Ratahan näytti valmiina jotakuinkin tältä:

1739956.jpg
Oon tässä parin edellisen kerran jälkeen tullu siihen tulokseen, ettei Aino osaa tehdä helppoja ratoja, kun meiltä vaaditaan älyttömän vaikeita juttuja. Niin sen täytyy olla. Toisaalta kiva, kun on haasteita ;)

Rengas oli pulmallinen este, jolla aloittaa, sillä Rini aatteli, että se voi tulla ihan mistä vaan raosta läpi. Mun piti palautella sitä maan pinnalle ja muistuttaa, että tällä esteellä on vaan se yksi rako, josta tulemalla pääsee rataa jatkamaan.

Kahden peräkkäisen putken yhdistelmää meillä ei ole ennen ollutkaan, joten se oli jännä. Kun ohjaaja tajusi kertoa koiralle, että putkesta mennään putkeen, homma toimi. Rini oli ihan tulessa putkien kanssa.

Hyppypyörittelyt oli tosi vaikeat, vaikkakin ne muistuttivat kovasti viime viikonloppuna tekemäämme harjoitusta. Ohjausongelmat ja koiran korvattomuus tekivät siitä oikeasti tosi hankalan pätkän radasta. Ei me sitä radan yhteydessä kertaakaan saatu oikein, mutta ihan yksinään se sujui ihan mukavasti, kun tajusin, että kiertämisessä mun on ohjattava koiraa vastakkaisella kädellä. Aino helpotti rataa meille lopulta niin, että putkesta mentiin suoraan kahden peräkkäisen hypyn suoralle, josta tehtiin sitten tiukka kurvi suoralle putkelle.

Suorasta putkesta meno hypylle meni hyvin, Rini olisi ekalla kerralla menny putkeenkin uudelleen, jos mie en olisi lentäny turvalleni. Satuin nääs lujaa juostessani unohtamaan, että eteenkin pitää katsoa, joten kerrankin mie olin se, joka siihen hyppyesteeseen törmäsi. Nilkka napsahti aika kivasti ja hetki meni maassa maatessa, jotta jalka kantoi painoa taas. Rini oli hauska, se oli putkensuulla menossa, kun kaaduin, ja neiti teki täydellisen stopin ja tuli mun luo - eihän rataa voi ilman mammaa jatkaa!

Noh, kun jalka toimi taas, mentiin kepeille. Keppien lähestyminen oli tosi vaikea, sillä me ei olla koskaan aiemmin harjoiteltu noin tiukasta kurvista kepeille menoa. Aikamme siinä sitäkin tahkottiin, kunnes se lähti luistamaan. Annoin käsiavun keppirakoihin.

Keppien jälkeiset hypyt sujuivat hyvin, mutta sitten päästiin uuteen kinkkiseen kohtaan: vetääkö koiraa enemmän kontaktit vai putki. Rinin kohdalla vastaus oli putki. Se riekkui ihan hulluna ja juoksi varmaan kymmenen kertaa putken läpi, vaikka ihan selkeästi näytin sille, että puomille ollaan menossa. Näin paljon se seuraa mun ohjausta ;) Kun sain sen taas keskittymään, se nousi kontaktille. Seuraava ongelma oli alastulossa, kun Rini hyppi ensimmäiset viisi kertaa puomilta alas. Puomia saatiin siis eilen tosiaan jankata, jotta se alkoi toimia. Viimeiset kaksi hyppyä sujuivat jotakuinkin ongelmitta.

Toisella kerralla rata meni jo paremmin, suoraa putkea edeltävistä hypyistä Rini skippasi toisen, kun putki veti taas. Juoksurataa muuttamalla sain pakotettua Rinin toiselle hypylle, kun blokkasin siltä pääsyn putkelle suorentamalla juoksulinjaa. Sama kepeille mentäessä: vedin linjan suorempaan eteenpäin suoraan kepeille suuntaamisen sijaan, joten käännös ei ollutkaan niin vaikea. Rini yllätti täysin, kun en vahingossa antanutkaan käsimerkkejä vaan hoin sille vaan kepitkepitkepitkepitkepitkepit (sen hokeminen tauotta on muuten kauhean vaikeaa, jos on hyvin hengästynyt). Ei yhtään virhettä kepeissä! Vähänkö Rini on taitava!

Tauko on tehnyt teppoa, sillä eilen oli aivan mahtava fiilis, kun lähdettiin kentältä.