Yllätyin ihan itsekin, kuinka hyvin meillä taas meni. Rini irtosi hyvin, se kuunteli, minne sitä ohjasin, eivätkä rimatkaan tulleet paukkuen alas kovin monta kertaa ;) Ja mikä uskomattominta: meidän ensimmäisellä radalla ei tullut virheitä kuin mun toilailuista (lähinnä hidastelu ennen keppejä). Joten syystäkin olin taas tosi tyytyväinen.
Rini irtosi älyttömän hyvin okserille, se oli aivan innoissaan siitä. Renkaan kanssa jouduttiin vähän tekemään töitä ennen rataharjoituksia, kun Rini olisi halunnut hypätä renkaan yli. Huomaako, että ollaan tehty vaan maxirengasta? Näytin sille sitten pari kertaa ihan kädellä, että tästä hypätään, jonka jälkeen se ei enää valikoinut väärää rakoa.
Kepitkin menivät tosi hyvin. Aino ehdotti, että voitaisiin vähitellen siirtyä siihen, etten olekaan koko ajan koiralle näyttämässä, mistä mennä, vaan siirtyisin ensin vähän kauemmas, lopulta koiran taakse. Mie kuitenkin hidastan koiran etenemistä, kun heilun käsineni siinä vieressä, tavoitteenahan on, että koira etenisi kepeillä ihan itsenäisesti.
Muurin päällä oli meidän kohdalla palikat ensimmäistä kertaa, mutta Rini ei niistä häkeltynyt, vaan hyppäsi reippaan kauniisti yli.
Ainolta saatiin tänään paljon positiivista palautetta, mikä oli toki mukavaa kuultavaa niiden ainaisten korjauskommenttien vastapainoksi ;) Ensi kerralla meidät sit varmaan haukutaan puuhun taas vaihteeksi :D On ihana tehdä koiran kanssa agilityä, kun palikat alkavat loksahtaa kohdilleen. Mie sain juosta ihan kunnolla koiran kanssa, viimeisellä radalla osasin jopa Ainon mittapuulla jo ohjatakin sitä jonkin verran. Sepä vasta olikin hämmästyttävää kuultavaa! Mulla on radalla lähes poikkeuksetta juostessa aina sellainen olo, ettei tuon tykin perässä voi millään pysyä, mutta tänään oli koko ajan sellainen fiilis, että hyvin ehtii. Ja niin ehtikin. Ongelmahan on siinä, että jos kiirehtii, ei ehdi, mut jos tekee rauhassa, niin sit ehtii ;)
Tyytyväinen öttiäinen nukkua tuhisee omalla paikallaan. Sietääkin, oli ehkä parhaimmat agitreenit ikinä.
Kommentit