Tänään oltiin Jamiksella jälleen uudella paikalla. Kohtuullisen tasaista maastoa, vasemmalla puolella maasto vietti alaspäin melko loivasti. Sää aurinkoinen, vähän hiostava, ja kun tuuli puuttui, riesanamme oli about viisi miljoonaa itikkapataljoonaa.

Päivän teemana umpipiilot. Rinille kolme ukkoa: yksi pahvilaatikkoon maastoverkon alle oikealle, vasemmalla puolella puinen laatikko. Suunnittelin ensin ottavani vain kaksi ukkoa, mutta koska varsinkin vasemmanpuoleinen piilo oli liian vaikea, oli pakko ottaa kolmas. Kolmas myös pahvilaatikossa.

Ekalle ukolle koira lähti hyvin, joskin ihan toiseen suuntaan kuin mihin näytin. Tää on ilmeisesti Rinin uusi tapa hakuilla, se aiemmin malttoi ihan kiltisti mennä juuri sinne, minne osoitinkin. Ukkoa saatiin etsiä jonkin aikaa, mutta kun koira teki koko ajan hyvin töitä, annoin sen etsiä rauhassa. Lopulta ukko löytyi, vauhdikas rullan tuonti ja erittäin onnistunut lähetys näytölle.

Toisen ukon kanssa saatiinkin sitten tehdä töitä. Tein lähetystä toisen perään, mutta koira lähti aina ihan eri suuntaan kuin minne näytin. Vähän auttoi, kun ojensi käden suoraan eteen vielä selkeyttämään suuntaa. Koirasta näki, että sen itseluottamus koko hommaa kohtaan laski jokaisen epäonnistuneen lähetyksen myötä. Saatiin mennä tosi pitkälle alueelle, ennen kuin Rini meni tarpeeksi pitkälle, jotta sai hajun. Liekö johtunut säästä vai motivaation puutteesta, mutta vauhti hiipui sitä mukaa, mitä enemmän tuli epäonnistumisia. Näytölle lähti hyvin ja nopeasti, mutta sitten taas hidasteltiin.

Kolmannellekin ukolle piti lähettää jokusen kerran ennen onnistunutta lähetystä. Rini haki hajua kaukaa, mutta sivusuunnassa, joten siitä ei ollut juuri apua ukon etsintään. Ukko kuitenkin löytyi lopulta, mutta nyt oli jo rullan tuontikin tosi hidas. Näyttö oli taas vauhdikkaampi, nami ilmeisesti on aika hyvä magneetti.

Rinille pitäisi jotenkin saada opetettua irtoaminen kauas ja ennen kaikkea syvälle alueelle, jotta se saisi hajun ukosta. Vasemmanpuoleinen ukko oli selkeästi liian vaikea, kun ei ollut apuna tuulta, ja ukolle piti irrota kauas, jotta hajun olisi saanut. Oli siinä se positiivista, ettei tarvinnut apuja antaa ukon löytämiseen muuta kuin siirtyminen syvemmälle alueelle, mutta siihenpä ne positiiviset jutut sitten jääkin. Rinin itsetunto ikään kuin romahtaa, kun ukkoa ei löydykään ja silti koko ajan vaan sitkeästi lähetän kerta toisensa jälkeen. En toisaalta haluaisi palata takaisin näkölähtöihinkään, kun juuri ollaan saatu nenäväyliä edes vähän auki. Bläh. Vaikeaa on.

Kiintorullakin temppusi tänään, se irtosi koko ajan toisesta päästä ikävästi roikkumaan.