Kun agiliidot Liperissä ovat jääneet lähes olemattomiksi sen jälkeen, kun aussieporukka siirsi treeniaikansa sunnuntai-illalle, lähdettiin me Ainon, Liisan, karjisten sekä Olivian ja Raian poppoolla Liperiin treenaamaan. Aino oli suunnitellut meille radan valmiiksi, ja voi helveten, miten vaikea rata olikin. Mun hyvin puutteellisilla ohjauksilla suurin osa ajasta meni tietenkin säheltämiseen, mutta sähellyksistä ja koiran miljoonista kierroksista huolimatta meillä oli oikeasti tosi kivaa.


Rata oli jotakuinkin tällainen. Välimatkat saattaa heittää vähän, mutta saa tuosta nyt mielikuvan, millainen rata oli.

Aitojen rimat olivat jokainen vähän eri korkeudella, jotta Rini joutuisi keskittymään siihen, kuinka korkealle sen pitää hypätä. Noh, me temputtiin monen jutun kanssa. Ensin ongelmana olivat ensimmäiset kolme hyppyä, kun koira vain paukutteli rimoja alas ensimmäiset viisi kertaa, ennen kuin se uskoi, ettei radalla edetä yhtään, ennen kuin hypyt sujuvat ilman rimojen pudotuksia. Siirtyminen putkelle onnistui ihan hyvin, samoin sieltä ohjaaminen seuraavalle hypylle. Ennen keppejä pidettiin pieni tauko, sen jälkeen lähdettiin rauhassa kulkemaan keppejä, ohjasin ja tsemppasin loppuun saakka, ja kas kummaa, kun kepit sujuivatkin hienosti. Seuraava ongelmakohta oli keppien jälkeinen hyppy ja siitä siirtyminen pussille. Koira menee pussiin loistavasti, mutta kun sillä on niin himskatisti vauhtia pussista ulos tullessaan, niin sen perässä ei pysy millään. Ensin temputtiin pussin jälkeisen hypyn kanssa; kun se saatiin sujumaan, niin sitten yhtäkkiä lähetys putkelle ei toiminut, kun mulla oli ongelmia käsien kanssa. Tätä jankattiin siis pitkään, ennen kuin saatiin sujumaan.

Kun onnistunut hyppy-putki-hyppy suoritus saatiin aikaiseksi, tultiin kiireellä - ja täähän on aina virhe - s-mutkaiselle putkelle (jota kiireissäni kutsuin pussiksi...), siitä hypylle. Tässä vaiheessa homma meni överiksi, kun ohjaaja unohti tehdä jyrkän kaarroksen pituudelle, koirahan sinkaisi uudelleen kepeille, ainut hyvä juttu siinä oli se, että se haki itsestään juuri oikean välin ;) Otettiin uudestaan putkelta hypylle ja siitä kaarros pituudelle. Ennen A:ta piti tehdä tosi jyrkkä ohjaus A:lle, päästiin kyllä jokuseen kertaan näkemään sekin, mitä tapahtuu, jos sitä ohjausta ei tehnyt oikein :D Koira hyppäsi kyllä esteelle, mutta hyppäsi sieltä vauhdista myös pois. Pari kertaa taas jankattiin, sitten saatiin Rini oikein A:lle, kontakti oli onnistunut, siinä jälleen palkkaustauko ja ohjaajalla hengenvetoa ja rauhoittelua viimeiselle pätkälle.

Ohjaus putkelle ja sieltä takaisin aloitushypyille sujui hyvin, mutta viimeinen rima paukahti ihan auttamattomasti useampaan kertaan maahan. Sitäkin hiottiin monen monituista kertaa. Kun saatiin sekin onnistumaan kerran, Rini pääsi huilaustauolle. Tauon jälkeen tehtiin rataa vielä uudestaan, alussa taas samat rimanpaukkumisongelmat. Alkupätkä sujui taas hyvin keppien jälkeiselle hypylle asti. Sitten ilmeni, että häsläys pussin jälkeisen hypyn ja putken välillä oli sekoittanut koiran niin perusteellisesti, ettei se tahtonut enää millään irrota putkelle, vaikka kuinka sitä sinne yritin kannustaa ja ohjata. Yritettiin korjata tapahtunutta lisäämällä mukaan pari valssia, puolenvaihdoksella ongelman piti korjaantua, muttei se kuitenkaan korjaantunut. Loppupelissä päädyin kuitenkin ohjaamaan samalta puolelta kuin ihan alussa, saattelin vaan koiran tosi lähelle putken päätä ja peruutin sitten nopeasti hypyn taakse juuri parahiksi, kun koira tuli ulos putkesta. Viimeiset rimat putoilivat taas, niitä hiottiin, ja kun ne saatiin toimimaan, lensi narupallo palkaksi ja ohjaaja huusi, ettei enää koskaan tee agilityä ;)

Tämän päivän harjoitus oli meidän tasolle siis hurjan vaikea, mutta kun palikat olivat kohdallaan, meillä pelitti tosi hyvin. Mun ohjauksessa on vaan vieläkin niin paljon puutteita, että onnistun lähes aina pilaamaan koiran suorituksen, vaikka se varmasti homman osaakin. Tänään harjoituksissa myös tuli huomattua, ettei meidän irtoamisongelma ole läheskään niin paha kuin mitä olen kuvitellut, Rini irtoaa kyllä, kun vaan osaan ohjata sen irtoamaan. Vika on siis edelleen - yllätys, yllätys - mun ohjauksessa.

Väittäisin oppineeni vaikeasta radasta hirmuisen paljon, ja olin itsekin tosi yllättynyt, kuinka rauhallisena pysyin ainakin osan ajasta. Heti meni pieleen, kun rauhallisuus järkkyi ;) Toisella kerralla alkoi oma osaamattomuus turhauttaa, minkä takia virheitä tuli vaan lisää ja lisää, mun pitäisi opetella luottamaan koiraan ja siihen, että se menee kyllä, kun vaan selkeästi näytän sille suunnan, minne mennä. Rini kesti tosi hyvin toistoa toisen perään, sillä niitä tuli totisesti tänään paljon.

Treenien jälkeen koirat saivat juosta kentällä sillä aikaa, kun me raivattiin esteitä pois. Hillitön riekkuminen ja juokseminen kävivät mulla vähän jalkoihin ja selkään, eikä toisaalta ihme - olihan tuo ensimmäinen kunnon harjoitus kuukausiin, eikä mun ole alkeiskurssilla tarvinnut juosta vielä juuri ollenkaan. Harjoitukset venyivät hieman yli kahden tunnin mittaisiksi, joten jostain syystä en ihmettele, kun koira on ollut kotiin tulosta lähtien melko kuitti.