Olipas jännät treenit tänään, kun mentiin Pelastuskoirien raunioradalle ukkoja etsimään. Paikka oli aivan mahtava, piiloja oli vaikka missä ja kaikenlaisia: oli näkösuojia ja aivan mahtavia umpipiiloja. Telineitä ja muita kivoja esteitä ei otettu tänään mukaan harjoituksiin, kun vettä satoi ja esteet olivat liukkaita.

Rinille tehtiin nenänkäyttöharjoitus: laitettiin kolme maalimiestä valmiiksi piiloihin niin, etten minäkään tiennyt, missä ne olivat piilossa. Kävelin koiran kanssa ympäriinsä ja kehotin etsimään. Ensimmäinen ukko löytyi näkösuojana toimivan kaaren alta, rulla tuli hienosti ja näyttö oli niin vauhdikas, että koiran hihna kiertyi läheisen puuntaimen ympärille. Neiti sai kovasti kehuja, ja sitten lähdettiin etsimään lisää ukkoja.

Toista ukkoa ei kauaa tarvinnut etsiä, sillä Rini sai hajun lähes heti ensimmäisen jälkeen. Toinen ukko oli piilossa kumollaan olevassa isossa roskiksessa, jälleen rulla tuli tosi vauhdikkaasti ja samoin näytölle lähdettiin kiireellä.

Kolmas ukko oli piilossa pienen kumpareen päällä olevassa montussa, Rini otti rullan hyvin, mutta jäi sitten katsomaan Miimiä vielä sellaisella "olithan sää varmasti ukko?" -ilmeellä. Meillä kun sattui ensimmäinen ukko olemaan vielä alueella odottelemassa, ja kun Rini ensin meni sinne, eikä rullaa löytynyt, niin se selvästi vähän neitiä ihmetytti. Pienestä kehotuksesta neiti toi sujuvasti rullan mulle ja sit lähdettiin näytölle.

Miimi kehui Riniä tänään oikeaksi luonnonlahjakkuudeksi, kuulemma loppukesästä voidaan jo mennä kokeeseen ;) Pitäisi vaan se BH saada ensin pois alta. Rini kyllä toimi tänään maastossa ihan mielettömän hyvin, vaikka paikka olikin outo. Mun pitäisi vielä maastoon opettaa sille kiintorulla, ja sit vähitellen pitäisi vaikeuttaa piiloja, mutta ihan sitä yllättyi itsekin, kun tajusi, ettei se ole enää kuin niistä kahdesta asiasta kiinni. Olisi kyllä kiva päästä kisaamaan jo loppukesästä, mutta katsotaan nyt, miten hommat edistyy.

Malla oli mulla treeneissä mukana, ja sekin pääsi ukkoja etsimään. Tehtiin Mallan kanssa samanlainen harjoitus kuin Rinin kanssa, eli sekin vaan vietiin maastoon ja odoteltiin, että tuuli toisi hajun ukosta. Ensimmäinen ukko oli myös kumollaan olevassa roskiksessa. Ensimmäisen löytämiseen jouduttiin tekemään vähän töitä, Malla taisi kuvitella olevansa päiväkävelyllä metsässä, kun se vaan hömpötteli ympäriinsä omalla mallamaisen somalla tavallaan. Sitten se ikään kuin sattui vahingossa roskikselle, ja kun ukolla oli siellä maksamakkaraa, niin siitäkös ilo irtosi. Miimikin totesi, että koirahan on ihan into piukeana ;)

Toinen ukko löytyi jo vähän helpommalla, Malla meni lippu korkealla yhden kaaren alle maksamakkaraa mussuttamaan. Kaikkein huvittavinta oli tietysti, että kaari oli hiukan ylämäkeen, Malla päätti mennä "väärältä" puolelta sisään, sen häntä oli ainoa, joka jäi näkyviin, ja hyvin pystyssä se siellä pysytteli, kun herkkuja alettiin vetää poskeen. Heilahteli se kyllä aika ajoin siihen malliin, että ukon löytäminen taisi olla tosi kivaa.

Kolmas ukko olikin sitten haastavampi, sillä ukko oli aika kaukana alueen perällä ison kumpareen takana. Mallalle kolmas ukko oli helppo nakki: se oli siihen mennessä aika hyvin jo muistanut, mikä oli homman nimi, ja nenä etsi jo ahkerasti ihmisen hajuja. Tuuli puhalsi juuri meidän kannalta suosiollisesta suunnasta, Malla sai hajun, ja se juoksi suoraan kumpareen päälle, ja sieltä se ukko löytyi. Kehuttiin ja palkattiin pikku-Malla ruhtinaallisesti, kyllä se on taitava tyttö. Irtoamisongelmaa sillä ei ole ei niin minkäänlaista, muutamalla meidän ryhmän koiralla oli nääs sitäkin ongelmaa, kun maasto oli uusi ja aivan vieras.

Ryhmämme vetäjälle Mikalle taisi tulla järkytyksenä, kun kerrottiin, että Malla on ihan puhdasrotuinen australiankarjakoira, Mika kun luuli sitä sekarotuiseksi ;) Mallan maastotyöskentely taisi kuitenkin tehdä ainakin pienen vaikutuksen, kun Malla noin hyvin työskenteli, vaikkei se ole vuoteen hakumetsässä käynytkään. Kyllähän meille ehdotettiin, että otettaisiin alkuun pari näkölähtöä, että saataisiin koira muistamaan jutun juoni, mutta siitä luovuttiin, kun kerroin, ettei Malla ole koskaan tehnyt mitään muita kuin tuuliharjoituksia, joten kyllä se nenäänsä osaa käyttää. Mallallahan ei nenänkäytössä mitään ongelmaa ollutkaan, sehän nähtiin tänäänkin.

Käytiin ennen treenejä ja vielä treenien jälkeenkin kävelemässä raunioradan lähistöllä. Molemmat koirat saivat hömpöttää vapaana, ja Malla nautti kovasti päästessään riekkumaan hihnassa kulkemisen sijaan. Hyvin se tuli luoksekin joka kerta, kun sitä kutsuin. Käytiin kiipeilemässä kukkulanrinteillä ja harjanteilla, sitten takaisintulomatkalla satuttiin kävelemään ison notkelman ohi, ja kuinkas ollakaan - notkelman pohjalla oli vettä. Kaikki Mallan tuntevat voivat arvata, mistä Malla löytyi sen sileän tien, kun se havaitsi kivan pienen uimarannan. Yllättäen myös Rini oli täysillä menossa mukana, ja kaksikko räiski vedessä innoissaan viilennyshoidosta. Ulkona oli kieltämättä hiostava ilma, joten kateellisena katselin vedessä räpiköiviä koiria ja tyydyin omaan julmaan kohtalooni. Treenien jälkeisellä lenkillä käytiin uudestaan notkelmassa, joka sai nimen "Malla-lampi", molemmat koirat kävivät toistamiseen pulahtamassa jokusen kerran, sitten käveltiin takaisin autolle ja ajeltiin kotiin. Kamera oli mukana sekä treeneissä että lenkillä ennen lähtöä, mutta sateisesta säästä johtuen kuvat onnistuivat vähän niin ja näin. Siirtelen ne koneelle varmaan tuossa huomenissa ja katselen sitten, onko niistä mikään sellaisessa kunnossa, että sitä kehtaisi julkisesti näytille.

Kotona ruoka maistui hyvin, ja taas on talossa kaksi hyvin tyytyväisen oloista koiraa. Näinköhän mie raaskin Mallaa häätää alas mun sängyltä, se on niin soma sängyllä nukkuessaan, kun se on ihan puhki.