Tänään jatkui koulutus Nuuskulassa, ja kun käytännön harjoituksia oli edessä, Rini pääsi taas mukaan. Koulutus koirien kanssa piti olla jo aamupäivästä, mutta homma vähän venähti, ja päästiinkin koirien kanssa toimeen vasta ruokatauon jälkeen. Rini oli sitten mukana koko päivän. Rauhallisesti se odotti boksissa ulkoilmassa, kävin sitä taukojen aikana vähän juoksuttamassa, ja hauskaa oli.

Tänään saatiin kysyä meidän kouluttajalta ihan mistä vaan koiran kanssa, yleensä kysyttiin sitten niitä ongelmakohtia. En keksinyt oikein mitään ongelmaa luoksetulon jälkeen, ja kun itse keksimäni ratkaisu on mun mielestä "kaikkein paras" (lisäksi ongelmaa esiteltiin jo viime kerralla), niin päätin sitten ottaa seuraamista. Seuratessapa ilmenikin uusi ongelma: Rini ei yhtäkkiä olevinaan osannutkaan istua sivulle, kun liikkeestä pysähdyttiin. Se yritti koko ajan hakeutua istumaan eteeni (onneksi ei taas näe, mitä ollaan paljon hiottu). Noh, saimme tähän hyvän neuvon, eikä monta kertaa tarvinnut tehdä, niin Rini jo muisti, että sivullahan sitä piti istua. Hyvä neuvo oli siis pysähtyä oikealle jalalle ja kuljettaa vasen viistoon vasemmalle koiran eteen, ettei se pääse etenemään - siitä se siis istuu automaattisesti suoraan vierelle.

Lopuksi tehtiin rivipaikkamakuu, olin piilossa auton takana, ja Rini malttoi hyvin paikallaan. Sen paikkamakuun taisin muuten unohtaa eilisen treenistä mainita, sielläkin nääs sellainen tehtiin.

Päivä oli ollut pitkä, kotona haukattiin vähän evästä ja mentiin päiväunille ;) Marin kanssa oli ollut puhetta, että mennään illalla Susiahoon tekemään agia, Hannakin soitti ja ilmoitti tulevansa mukaan. Aluksi tehtiin vähän tokoa, Hanna otti musta ja Rinistä kuvia yhdistyksemme lehteä varten (seuraavaan numeroon tulee juttu hallituksen uusista jäsenistä), sen jälkeen tehtiin pari luoksetulo- ja rauhoittumisharjoitusta. Rini oli ihan kierroksilla Susiahoon pääsemisestä, ilmeisesti muisti, että täällä on kivaa. Katselimme Riniä ennen Wallun uusia kuvioita, lopuksi pääsimme taas ihastelemaan Jatsin taidonnäytteitä ja tehokkaasti heiluvaa häntää :)

Rakensimme pienen radan, joka koostui putkesta, A:sta, pussista, kahdesta hypystä ja pituudesta. 1544470.jpg
Muistuteltiin ensin mieleen pussia, ekalle kerralle otettiin Mari avuksi pitämään vähän pussin suuta auki, toisella kerralla Rini suoritti pussin jo ihan ilman apuja. Tehtiin jokunen toisto, sitten harjoiteltiin hyppyjä. Pääsin harjoittelemaan vähän kauempaa ohjaustakin, kun ensin tein pussin niin, että tulin pussin toiseen päähän ja kutsuin pussia tekemään. Siinä ei ollut mitään ongelmaa, mutta tuntui tosi hurjalta varsinkin hypyissä seisoa jo kaukana kentän laidalla suorassa linjassa koiran edessä ja ohjata sieltä hyppyjä suorittamaan. Hyvin Rini teki ja kuuliaisesti. Ennen hengähdystaukoa tehtiin vielä pituutta, joka oli meille uusi juttu, mutta eipä tuo tuottanut Rinille mitään vaikeuksia.

Tauon jälkeen oli aika tehdä vähän rataa pitkästä aikaa. Aloitimme radan pituudelta, siitä putkelle, josta tiukalla kurvilla A:lle, A:lta pussille ja siitä hypyille. Sehän ei ratana mikään kovin vaativa ollut, mutta oli sitä jossain määrin kuitenkin. Radat sujuivat hyvin aina hypyille asti, ekalla kerralla en osannut antaa käskyä hypyille tarpeeksi aikaisin, toisella kerralla ensimmäinen hyppy onnistui, mutta toisella oli taas käsky myöhässä, kolmannella kerralla sujui taas ensimmäinen, mutta kun heitin pallon toisen esteen yli siinä toivossa, että koira hyppää aidan, se kiersi sen juostessaan pallon perään. Ei siis palloa meille palkaksi, ennen kuin koira osaa ajatella pallon nähdessään jotain muutakin kuin vain sen, että se on saatava heti ;)

Harjoittelimme aitoja erikseen, kun niissä rata vähän takkusi, yksistään harjoiteltuna sujuivat hyvin, mutta radan yhteydessä en saanut niitä toimimaan. Olin kuitenkin tyytyväinen muuhun rataan, varsinkin A:han, kun Rini malttoi jo alastulossa tulla rauhallisesti alas. Nyt kun saisi vielä ylösmenon sujumaan niin, ettei koira hyppää kontaktin yli ;)

Esteiden raivauksen jälkeen käytiin koirien kanssa vähän kävelemässä. Rini tykkäsi pyöriä enemmän meidän jaloissa kuin mennä leikkimään Jatsin ja Wallun kanssa, väsynyt ilmeisesti oli. Huomenna on illasta JoA:n agialkeet, siellä liidämme sitten uudelleen.