Tänään uusina juttuina pöytä ja pussi, lisäksi muistelimme rengasta ja A:ta.

Pöydässä ei ollut mitään ongelmaa, ekalla kerralla korkeintaan siinä, ettei sieltä tulla pois, ennen kuin lupa annetaan ;) Nopeasti alkoi tuokin paikallaolo muistua kuitenkin mieleen, joten sekin ongelma korjaantui. Mun pitää vaan ainakin näin alkuun muistaa vähän hiljentää vauhtia ennen pöytää, ettei koira joko a) hyppää pöydän yli tai b) luisu pöydältä alas, kun sillä on liikaa vauhtia.

Pussi oli edelleen kiva juttu, sain lähettää sinne melkein mistä vaan, ja Rinihän meni. Hauskaa sillä näytti pussin kanssa olevan.

Renkaan kanssa kävi tänään pieni haveri, kun Rini täräytti kolmannella harjoituskerralla ihan täysiä päin renkaan reunaa. Törmäys oli pahan näköinen, mutta ei tuo neidin menohaluja kovin kauaa hillinnyt. Pari seuraavaa kertaa se hidasti ennen rengasta ja hyppäsi vasta sitten, mutta lopulta mentiin ihan yhtä lujaa kuin aiemminkin. Viime kerrasta rengas edistyi sen verran, että nyt Rini oivalsi, mistä sen pitää hypätä, eikä se tarvitse enää mun kättä avuksi oikeaa reikää osoittamaan. Tänään otettiin jo harjoitus ilman hihnaa (olin siis koiran kanssa samalla puolella ja pidin ensin hihnasta, jotta se ei pääse menemään väärästä paikasta), ja sujuvasti se oikea rako löytyi :) Rini näytti kovasti pitävän renkaasta.

A juostiin pari kertaa läpi kontaktien kera, ne kaipaa vaan vielä reippaasti toistoja. Takapuoli olisi Rinin mielestä edelleen tosi kiva vaan heittää esteen yli ja sitten jatkaa matkaa ;)

Teimme odotellessa putkea ja harjoittelin putkeen lähettämistä meidän kannalta jo tosi vaativissa kulmissa. Pari kertaa piti sählätä, mutta kun vaan jaksoi hartaasti yrittää, niin lopulta alkoi onnistua. Teimme myös pöydän ja pussin yhdistelmää niin, että pöydällä piti pysyä se määrätty viisi sekuntia, jonka jälkeen sai vasta tulla jatkamaan pussiin. Ei Rinillä tässäkään harjoituksessa mitään heikkoa.

Tulimme treenien jälkeen Karsikkoon Ainoa, karjakoiria ja Oliviaa viihdyttämään, Rini on tosin ollut selkeästi väsynyt päivän rasituksista, joten hyvin rauhallista iltaa ollaan vietetty.