Rinillä on ollut tänään puuhapäivä. Päivällä se pääsi mukaan tokokoulutusohjaajakurssille, kun meillä oli vuorossa käytännön harjoituksia. Alku osa harjoituksista vaan seisottiin helottavan auringon alla ja odoteltiin omaa vuoroa, mutta lopulta päästiin tekemään aika montaa eri liikettä.

Rini keskittyi tosi hyvin, vaikka edellisistä isossa koirahäiriössä tehdystä treenistä on aikaa niin kauan, etten ees muista, milloin viimeksi on sellaisessa käyty. Neidille riitti, kun taskusta ei broilerpyörykät loppuneet, se odotti siivosti sen kummemmin piippaamatta.

Me päästiin ensin tekemään noutoa ja luoksetuloa. Nouto sujui kivasti, tosin meidän kouluttaja oli sitä mieltä, että takaisin tullessa Rinillä voisi olla vähän enemmän vauhtia. Olen sen treeneissä huomannut aiemmin itsekin, mutta katsonut sitten kuitenkin läpi sormien. Meidän koulutuksen vetäjä Markku Mäntynen käski lähteä juoksemaan karkuun, kun koira nostaa kapulan. Juoksin, sitten sain niin äkkiä käskyn pysähtyä, että pysähtyminen todella töksähti. Töksähti uudemmankin kerran, kun Rini törmäsi minuun takaapäin ;) Toisella kerralla ei tarvinnut enää juosta karkuun, kun Rini palautti kapulan taas ripeästi.

Olin tosi mielissäni, että päästiin tekemään luoksetuloa valvotusti, kun siinä nyt on niitä ongelmia riittänytkin. Rini teki vielä samanlaisen luoksetulon kuin mitä se on tehnyt nyt viime aikoina, oli se alkuun vauhdikkain ehkä noin kahteen kuukauteen. Meidän kouluttaja käski ottaa avuksi pallon, pallon perään Rini tunnetusti lähtee hyvin, mutta se ei yhdistä pallon perään juoksemista siihen, että sen pitäisi tulla nopeasti myös miun luo. Jopa kouluttajamme joutui lopulta toteamaan, että koirallani on kyllä tosi hyvä paimennusvietti ;) Sain pari niksiä, joita aion kokeilla, kunhan treenaamaan taas vaivautuu lähtemään.

Kaukokäskyt sujuivat kivasti, palkkasin ekasta sarjasta jokaisesta vaihdoksesta pyörykällä, toisella kerralla annoin sanallisen kehun. Sekös innosti Riniä niin, että se nousi ylös juuri niin korkealle kuin sen pitäisikin!

Hyppyä tehtiin myös, tosin se meni ihan ihmeellisesti. Rini yritti varastaa lähdön hypylle, kielsin sitä, ja sen jälkeen lähetys hypylle tuotti ongelmia joka kerralla. Viimeinen kerta oli ainoa onnistunut, tosin siinä teinkin silleen, ettö heitin pallon esteen yli ja Rini sai suoraan juosta sen perään.

Päästiin lopuksi mallikoiraksi tekemään seuraamista ja peruuttamista. Oli hauska tilanne, kun multa kysyttiin, että osaako Rini peruuttaa, ja vastasin, että hyvin alkeellisella tasolla. Tekemämme harjoitus sitten osoitti jotain ihan muuta: Rini osasi peruuttaa ihan moitteettomasti, mie en vaan tienny sitä ;) Loisto likka, kyllä olin taas ylpeä siitä.

Kotona ehdittiin hengähtää hetki ennen agitreenejä, joihin päästiin taas pitkästä aikaa. Tänään oltiin JoA:n agialkeiskurssilla, se alkoi jo viime viikonloppuna, mutta mie en oopperaesityksen takia sinne vielä päässyt Rinin kanssa.

Kentällä oli jo valmiina kokonainen puomi, ja sitäkös minä ehdin jo kauhistella. Kauhistelut osoittautuivat turhiksi: ehdittiin Rinin kanssa mennä puomin eteen, jätin Rinin paikalleen ja otin askeleen eteenpäin; siinä samassa Rini vilahti mun ohi ja suoritti puomin tuosta noin vaan ilman mitään ongelmia. Jatkossa mulla oli oikeasti oltava silmät takaraivossakin, kun Rini yritti koko ajan varastaa tai karata puomille uudelleen. Se olikin näköjään tosi mieleinen juttu ;)

Puomin lisäksi tehtiin putkea, keppejä ja muuria sekä hyppyjä, kaikki meni tosi kivasti. Putkea piti vähän muistutella mieleen, lähetys ei onnistunut ihan niin kaukaa kuin mitä silloin aiemmin. Eiköhän se mieleen muistu. Keppien vasen puoli tuottaa vielä ongelmia, kun mie räiskin käsilläni miten sattuu, mutta ohjaaja ehdottikin, että unohdettaisiin se oikea puoli vähäksi aikaa ja tehtäsiin pelkkää vasenta. Oikea puoli sujuukin niin hyvin, että sitä voisi hiljalleen alkaa kokeilla vähemmillä avuilla.

Treenien päätteeksi käytin Rinin uimassa rannalla, sen jälkeen tultiin väsyneinä mutta tyytyväisinä kotiin. Uni maittaa varmasti pitkän päivän jälkeen. Aamulla on taas noustava töihin, illalla meitä odottaa hakukauden avaus :)