Kiire on taas jatkunut. Olen jatkanut hillitöntä työputkea, jotta saadaan myös voita leivän päälle, nyt on kaksi kamalaa viikkoa takana hillittömän postimäärän keskellä. Toivottavasti ensi viikolla jo helpottaa.

Rinin kanssa käytiin vielä maanantaina paria tuntia ennen Ellin lähtöä tekemässä taas suurilta osin epäonnistunut treeni. Toko-ongelmat ovat peräisin ohjaajasta, nyt ollaan sit pidetty taukoa ihan tarkoituksella, etten mene pilaamaan liikkeitä. Ollaan käyty lenkkeilemässä jonkin verran, työt, kouluhommat ja oopperaharkat vaan syövät naista sen verran, että mitään lenkkeilyä ihmeempää ei olla juuri ehditty tekemään.

Tänään päättyi sit odottelu, kun Rini aloitti vihdoin ja viimein juoksun. Huomiset ja parin seuraavan viikon agitreenit jäävät siis meidän osalta väliin.