Yritän taas kaikin mahdollisin tavoin vältellä koulutöiden tekemistä, joten piti sitten tulla turha postaus tekemään.

Meille ei oikeastaan kuulu juuri mitään uutta. Tiistaina käytiin Rinin kanssa mummon luona, Rini sai olla vähän vajaan tunnin siellä hoidossa, kun kävin koululta hakemassa tehtäväpapereita. Mummo syötti Rinille vohveleita, joten neiti on saanut vähän herkutellakin. Nyt täytyy vaan yrittää pitää linjat kunnossa, niin neiti olisi jonkin näköinenkin siellä näyttelyssä. Rini on kasvatellut karvojaan ahkerasti takaisin ja alkaa vähitellen olla jo ihan sievä.

Keskiviikkona vietettiin viimein vapaapäivää, eikä tehty mitään. Tai siis Rini ei tehnyt mitään; mie sen sijaan juoksin ensin koulussa, sitten kaupungilla ja illasta kävin vielä Even 6-vuotissynttäreillä.

Tänään ollaan taas oltu liikenteessä. Kävin tänäänkin hakemassa yliopistolta papereita, ja otin Rinin mukaan autoon istumaan. Kiinnostuneena se seurasi kaupungin menoa ikkunasta :) Rini oli aamulla jo sen verran energinen, että luultavasti joudutaan viikonlopuksi keksimään aivojumppa-aktiviteettia. Varmaan aloitellaan niitä avoimen luokan liikkeitä harjoitella tässä vähitellen. Tassukaan ei tunnu enää vaivaavan, vaikka siinä yhä edelleen on selkeä reikä. Hyvin se on kuitenkin parantunut, kun ottaa huomioon, että se viikko sitten repesi.

Juuan näyttelyn laput olivat tulleet tänään postissa, sen verran äitille soittelin. Menin ja tilasin viimein senkin Australianpaimenkoirat ry:n treeniliivin, jota olen himoinnut jo pitkän aikaa. Marin kanssa tehtiin kimppatilaus, niin ei tule niin paljon postituskulujakaan. Eipä näköjään tarvitse taas miettiä, minne ensimmäiset palkkarahat sijoittaisi, kun innostuin taas tilailemaan kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta ;)