Tänään on Rinin kanssa ulkoiltu ahkerasti. Aloitimme yhdistetyllä aamu- & päivälenkillä kävelemällä Kukkosensaaren lenkkeilypoluille, joita pitkin sitten vaelsimmekin pari tuntia. Pimeä ehti jo tulla, ennen kuin päästiin takaisin kotiin, mutta olipa ihana reissu taas kulkea pitkin luontopolkuja. Tämä talvi on ollut ihan ihmeellinen, kun kunnon pakkasia ei näytä tulevan ollenkaan. Metsässäkin oli enemmän vihreää kuin valkoista. Joka paikassa on märkää ja loskaista, ja märillä kengillä on vähän epämukava kävellä.

Lenkki meinasi päättyä ärräilyyn ja mutinaan, kun meitä tuli vastaan vapaana kulkeva kääpiösnautseri. Rinihän ei muille koirille mitään tee, mutta meillä on ollut jonkinlaisena filosofiana, että jos ollaan kahdestaan lenkillä, niin sitten ei vastaantulijoita hirveästi moikkailla, vaan pidetään hauskaa kahdestaan. Noh, tämä kääpiösnautseri oli sitä mieltä, että hän tulee meitä katsomaan murinan ja puhinan kera. Minä olin sitä mieltä, että se ei tule. Omistajaa ei näy. Koira tulee kohti. Minä karjaisen koiralle, että tänne ei ole tulemista. Koira pysähtyy. Omistajan huudot alkaa kuulua kauempaa. Koira lähtee taas tulemaan kohti, minä karjaisen, että et tule. Omistaja ilmestyy näkyviin ja alkaa kutsua koiraa luokse. Koira haistatteli omistajansa kutsuille pitkät ainakin sen perusteella, että se lähti taas tulemaan kohti. Minä astuin Rinin eteen ja sanon viimeisen kerran, että tänne et tule. Koira pysähtyy, hurjan puolentoista metrin päähän. Siihen se jäi, ja siitä omistajansa kävi sen aikanaan hakemassa. Vaikka tuosta nyt ei hirveätä vahinkoa olisi tullut, jos se koira olisi Rinin käynyt haistelemassakin, niin periaate on silti periaate. Ja jos koira ei totellut luoksetulokäskyä, niin olisihan se ollut väärin palkata väärästä toiminnasta...

Kotona huilimme sellaisen puolitoista tuntia, sitten lähdimme viemään autoa takaisin porukoille. Elisa oli kaverinsa Tiian kanssa pihalla, eikä Rini oikein välittänyt Tiiasta vieläkään. Rini on varsinkin vieraiden lasten kanssa aika tarkka siitä, ketkä sen mielestä porukkaan kuuluu ja ketkä ei - ja neiti on muutenkin Elisaa ja Eveliinaa kohtaan aika suojelevainen. Tiia on vielä melko eläväinen lapsi, joten sekin vielä lisää Rinin ennakkoluuloja. Elisalle ja Eveliinalle olen sentään pystynyt neuvomaan, että Rinin kanssa pitää vaan olla rauhallisesti, niin sekään ei innostu liikaa. Tiian kanssa tuntuu, että sille saa tuhat ja sata kertaa saman asian selittää, ja ohjeet menee saman tien toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Rini ei muutenkaan oikein tykkää vieraiden lasten lällyttelyistä; omillehan se on niin mielinkielin kuin koira vaan voi olla.

Kävelimme Karsikosta Niinivaaran kautta kotiin, joten Rini on tänään saanut ulkoilla ihan kunnolla. Mun pitäisi ensi viikolla yrittää keskittyä jo vähän opiskelemaan, keskiviikkona olisi luento ja tenttikirjojen pariin pitäisi myös syventyä. Onneksi äiti raahaa miut huomenna kirjastoon, niin en voi enää luistaa siitä. Nyt kun vielä keksisin, miten saisin itseni innostumaan opiskelusta... Ei tainnut alavalinta osua nappiin sitten kuitenkaan.