Eilen kävimme ensimmäistä kertaa treenaamassa piiiiiitkään aikaan. Mun treenimotivaatio on kadonnut jonnekin: koko ajan on hinku päästä tekemään, mutta sitten kun pitäisi lähteä, ei vaan saa lähdettyä. Onneksi Elli on vielä Joensuussa Mion kanssa, joten eilen pääsi sitten käymään niin, että Elli sai miut puoliväkisin raahattua kentälle.

Rinillä oli kierroksia ihan liikaa jonkin fiksun tekemiseen, tai siltä miusta ainakin alussa tuntui. Aloitimme treenit paikkamakuulla, Rini ilmeisesti kuvitteli pääsevänsä Mion kanssa riehumaan, joten se piti koko ajan hillitöntä älämölöä. Kun käskin sen maahan ja jätin paikalleen, se jostain syystä suostui viimein ryhdistäytymään. Otimme paikkamakuun vähän vaikeutetusti: menimme Ellin kanssa pusikoiden taakse piiloon (kenttä oli keskellä pajukkoa) ja seisoskelimme siellä. Rini taisi nähdä miut koko ajan, sen verran tarkkaan se tiiraili koko ajan mun suuntaan. Hyvin pysyi paikallaan. Ainoa moka oli mun oma: kun tulimme takaisin, Elli jäi vielä joksikin aikaa seisomaan sellaisen viiden metrin päähän koirista. Minä tietenkin olin suoraan painaltamassa koiran luo, joten tein hölmöyksissäni äkkinäisen liikkeen taaksepäin peruuttaakseni. Rini nousi istumaan, mutta meni käskystä takaisin maahan. Palkkasin koiran ja sitten päästiin tekemään omia juttuja.

Treenitauko näkyi mm. siinä, että Mio ja Elli olivat meille tosi iso häiriö. Minä jatkoin paikkamakuusta fiksusti suoraan vapaana seuraamiseen. Rini ei ollut vielä oikein sisäistänyt, että kentälle tultiin töihin, joten sitä kiinnosti enemmän Mion puuhat kuin se, mitä yritin sen kanssa tehdä. Jouduin jokusen kerran alkuun koiran huomiota hakemaan takaisin itseeni, loppumatkasta kontakti pysyi jo vähän paremmin. Seuraamiset meni siinä mielessä meidän tavalliseen tapaan, että meillä oli niitä tosi hyviä pätkiä, jolloin koira seurasi oikealla paikalla nätisti, mutta sitten siellä oli seassa niitä pätkiä, jolloin seuraaminen tökki pahasti. Käännökset meni aika mallikkaasti, kun pidin kättä taskussa, jolloin koira alkoi ennakoida namia, käännöksen jälkeen tungin heti nappulaa suuhun ja sitten jatkettiin normaalisti. Palkkasin lopuksi nameilla ja siirryttiin seuraavaan liikkeeseen.

Mie olin eiliseen asti elänyt siinä uskossa, että meidän nouto on ihan retuperällä. Rini kyllä noutaa hyvin, mutta se saalistaa kapulan, pahimmillaan mälvää se suussa takaisin tullessa, sillä menee ikuisuuksia tuoda se kapula mulle, eikä se osaa tuoda sitä suoraan eteen. Huonoina päivinä se pudottaa kapulan mun jalkoihin.

Meidän ensimmäinen nouto oli hyvin pitkälti juuri tuollainen huonon päivän nouto. Heitin kapulan ja koira sinkaisi sen perään ennen käskyä, mutta sain sen huudeltua takaisin ennen kuin se ehti kapulalle. Arvasin jo siitä, että kun jouduin sen huutamaan takaisin, niin seuraavan lähetyksen kanssa oli sitten pientä epävarmuutta. Toisella käskyllä lähti. Ja lähti niin kuin raketti. Mie katsoin koiraa hölmönä suu auki ja silmät selällään, ei se sellaisella innolla ja vauhdilla ole koskaan kapulan perään juossut! Miun hämmennys laimentui, kun koira loikkasi kaikki tassut ojossa saalisloikan kapulan päälle. Homma parani vielä, kun Rini otti kapulan suuhun ja oli menossa sen kanssa Mion luo. Jouduin taas huutelemaan, että se kapula luovutetaan mulle, jonka jälkeen koira tuli suoraan mun eteen istumaan ja luovutti kapulan. Palkkasin ja tehtiin lisää toistoja.

Otin väliin harjoituksen, jossa jätin kapulan meidän väliin, kävelin vähän matkaa eteenpäin, eli koiran ei tarvinnut kuin napata kapula mukaan. Sehän ei auttanut saalisloikkaan yhtään. Ajattelin sitten, että ihan se ja sama, saalistaako Rini sen kapulan vai ei, ainakin sillä on yksi liike, joka on sen mielestä superhauska. Luovutukset alkoivat sujua, samoin huomasin, että ne meidän ahkerat eteenistumisharjoitukset ennen iltaruoan saamista alkavat viimeinkin tuottaa tulosta. Rini mälväsi kapulan kanssa alkuun, mutta sain sen kiinni itse teosta, kun se oli tulossa luovuttamaan kapulaa. Kielsin napakasti, ja mälvääminen loppui.

Kun Rinillä näytti vauhtia riittävän, päätin ottaa luoksetulon seuraavaksi. Mulla oli vetonaru palkkana näytillä, mutta enpä olisi sitä mihinkään tarvinnut. Vauhtia nimittäin riitti. Palkkasin revittelyleikillä, joka näytti olevan oikein mieluisa palkka. Kun ensimmäinen luoksetulo oli niin onnistunut, siirryttiin seuraavaan liikkeeseen.

En ole kokeillut kaukokäskyjä vielä kovin paljon ulkona, enkä varsinkaan kovin pitkällä välimatkalla. Nyt otin sitten väliä sellaisen kolme metriä. Ensimmäinen ylösnousu oli epävarma, kolmannella käskyllä nousi istumaan, mutta tarvitsi vielä erillisen käskyn, jotta pysyi istuallaan. Maahanmenot ovat aika varmat, samoin myöhemmät istumaannousut.

Vaihdoimme takaisin seuraamiseen ja jääviin liikkeisiin. Otettiin ensin liikkeestä seisominen, joka meni alkuun ihan päin mäntyä. Rinille on nyt aika hyvin ajettu sisään tuo maahanmeno, se näkyi seisomaan jäännissä. Aloitin ensimmäisellä kerralla alusta, kun neiti meni maahan seisomisen sijaan, toisella kerralla korjasin heti, kun teki väärin. Sen jälkeen neiti alkoi jo kuunnella, mikä se käsky oli. Liikkeestä maahanmenossa ei jostain syystä ollut ongelmia :) Otin jääviin liikkeisiin jo alokasluokan tasoa mukaan: kiersin ensin taakse ja tulin vasta sen jälkeen sivulle. Seisomisessa kiersin vähän kauempaa, Rini liikahti, mutta pysähtyi, kun muistutin, että siinä kuuluu seisoa paikallaan. Maahanmenossa ei ollut ongelmia, sain kävellä ihan vierestä, ja koira pysyi paikallaan.

Jottei homma menisi ihan tylsäksi, otin väliin taas luoksetulon. Rini yritti ennakoida lähtöä, se nousi seisomaan, kun käännyin takaisin koiraan päin. Käskin sen kaukokäskyllä istumaan, se meni maahan, annoin käsimerkin avuksi ja se nousi istumaan. On se jännä, ettei ne kaukkarit toimi kolmen metrin välimatkalla, mutta ihan toinen juttu on sitten, kun sitä välimatkaa on lähemmäs 10 metriä... Varsinainen luoksetulo oli edelleen hyvin vauhdikas.

Kun kerta pääsimme luoksetulon makuun, niin minä tietysti kunnianhimoisena ajattelin, että kokeillaanpa pysäytyksen kanssa (näin minä päätin, vaikka aiemmin päätin myös, etten ota pysäytystä luoksetuloon, ennen kuin TK1 on kasassa, jottei mene luoksetulo pilalle). Jätin vetonarun Rinin taakse, ideana oli kokeilla sitä taaksepäin palkkausta. Rini kuikuili narun perään heti, joten otin vielä pallon itselleni mukaan, jotta olisi joku houkutin minullakin. Rini lähti tosi hyvin ja vauhdikkaasti tulemaan, se jopa pysähtyi lähes välittömästi käskystä, vaikka se pysäytys on meillä ihan uusi juttu. Vapautin Rinin lelulle, mutta se oli jo unohtunut, joten heitin sitten palloa. Se kelpasi hyvin. Toisella kertaa luoksetulo pysäytyksen kanssa toimi yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, joten jätettiin siihen.

Kun pallo vaikutti mieluisalta lelulta, ja se kaukokäskyn ensimmäinen ylösnousu oli epävarma, päätin sitten kokeilla kaukkareita vielä niin, että pallo lentää, jos neiti nousee ylös ensimmäisestä käskystä. Eipä tarvinnut monta kertaa tehdä, kun ensimmäisestä istumisesta tuli melko varma nakki. Kaukkarit tarvitsisivat vain lisää vahvistamista ja ehkä vielä vähän lisää välimatkaa, muuten se alkaa liikkeenä olla kunnossa.

Loppuun teimme vielä muutaman noudon, Rini oli yksinkertaisesti niin mahtava näky sitä kapulaa hakiessaan :)

Treenien jälkeen kävimme riehuttamassa koiria pellolla. Mio tunsi Rinin kanssa leikkimisen arvolleen sopimattomaksi parin spurtin jälkeen, joten Rini sai viipottaa ihan itseksiään. Sillä oli kyllä ihan älyttömän hauskaa yksinäänkin: Elli yritti saada Mion juoksemaan heittelemällä sille palloa, mutta kävikin niin, että Rini sai pallon kiinni. Neiti veti hullua rinkiä pellolla pallo suussa juosten, välillä se pyrähti ihan Mion nenän edestä ilmeisesti siinä toivossa, että Mio lähtisi sen perään juoksemaan. Rinillä on ollut hurjan hauskaa karjisten kanssa nyt, kun se on tajunnut pystyvänsä juoksemaan niitä hiukan nopeammin. Mulla oli pellolla kamera mukana, päivittelen galleriaan kuvia, kunhan saan niitä vähän ensin muokattua.

Me kotiuduimme viimein takaisin Penttilään. Rini on ilmeisesti aika hyvin siedätetty siivoamisvälineisiin, se oli suorastaan tiellä koko ajan, kun olin aittaa siivoamassa meidän jäljiltä. Kotona oli pöly laskeutunut meidän poissaolon aikana sen verran, että sielläkin piti imuria kaivaa heti esille. Rini kävi kotiintulon jälkeen pikaisesti tarkastamassa, että kaikki oli kotona kuten pitääkin, sitten se hyppäsi nahkasohvalle, oikaisi itsensä ja alkoi vedellä hirsiä. Neiti nukkui koko illan, sen verran se kävi hereillä, että siirtyi keittiön nurkkaan nukkumaan, kun menin ruokaa laittamaan. Vähän se virkistyi, kun Elli ja Mio tulivat yökylään, mutta aika rauhallisesti ilta sujui.

Tänään kävimme taas ostoksilla. Kovat pakkaset muistuttivat taas siitä, että mun pitäisi hankkia itselleni kunnollisia ulkoiluvaatteita, joten niiden perässä piti lähteä liikenteeseen. Takki jäi saamatta, mutta onneksi mulla niitä takkeja on yli oman tarpeen.

Eläinkaupasta olin Rinille vailla pitkää nahkahihnaa, tunnaritikkuja, metallista noutokapulaa... En löytänyt sellaista nahkahihnaa kuin olisin halunnut, joten hihna jäi saamatta. Tunnaritikkuja siellä ei ollut myynnissä, joten ei ole vielä niitäkään - Elli tosin sanoi, että meidän pitää joku päivä mennä tosimiesten puutavarakauppaan katselemaan, jos ne löytyisivät sieltä. Metallisen noutokapulan sentään sain, sitten mukaan tarttui heijastinpätkä, joka kiinnitetään hihnan ja pannan väliin, ja metallikuppi. Tutustutin Riniä jo metalliseen kapulaan, neiti suostui ottamaan sen suuhun pienen nirsoilun jälkeen. Parin toiston jälkeen kapula pysyy suussa jo aika hyvin, pian se varmaan käy jo kunnon noutokapulasta.

Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä treenaamaan lisää. Sain viimein tarvittavan määrän tölkkejä ruutumerkeiksi, ne on helppo pitää mukana, joten nyt päästään vihdoin ja viimein kokeilemaan ruutua ulkona. Toivottavasti en vaan saa tätä flunssaa, joka kovasti uhkailee olevansa tulossa...