Rinin kanssa olemme taas reippailleet ulkona paljon. Täällä on ollut ihanaa auringonpaistetta pari päivää, joten aamulla on oikein kiva lähteä lenkkeilemään metsiin. Mulla oli eilen kamera mukana, galleriaan päivittelin kaksi kansiollista kuvia. Sain otettua Rinistä mm. muutaman tosi nätin pääkuvan. Laitan tänne yhden esille, kunhan vuodatuksen galleria suvaitsee taas toimia...

1257798.jpg

Tänään oli taas siivouspäivä, vaihdettiin huoneeseen vähän järjestystä. Siivouksen jälkeen lähdettiin Ellan kanssa pitkälle lenkille Kukkosensaareen, siellä nopeasti vierähtikin kaksi tuntia. Rini pyöriskeli lumihangessa ja aiheutti varmaan yhdelle iäkkäälle rouvapololle sydänhalvauksen, kun neiti hyvin tärkeilevänä meni kurkku suorana huutamaan, että tää on meidän metsä, mitäs täällä väijyt! Onneksi rouva oli kovin ymmärtäväinen.

Vastaantulijoita oli muutenkin yllättävän paljon, meillä on aiemmin sattunut hyvin harvoin ketään vastaan. Ei toisaalta ole ihme, että kaunis sää houkutteli muitakin ulkoilemaan. Kävimme lenkin jälkeen nopeasti piipahtamassa kotona, lähdimme lähes saman tien käymään vielä mummon luona keskustassa. Rini sai vähän kaupunkikävelyäkin vaihteeksi, neiti käyttäytyi oikein siivosti ja käveli nätisti lyhyellä hihnalla.

Rini innostui mummon näkemisestä niin kovasti, että alkoi heittää pyllyhepulia, yritti hypätä mummon syliin ja huusi kurkku suorana - tällä kertaa riemusta. Onneksi meidän mummo on sen verran kokeneempi koirien kanssa, että huumorintajua riittää meidän neitokaisen hupsuuskohtauksille. Söimme pannaria, nyt raaski jo Rinillekin antaa vähän herkkuja, kun se on tässä parin päivän aikana saanut linjojaan jo jonkin verran parempaan suuntaan. Rinille pannari maistui oikein hyvin; toisaalta neiti harvemmin nirsoilee, jos se jotain ylimääräistä hyvää saa :)

Mummon luona tuli istuttua useampi tunti, illalla kävelimme kotiin rauhoittumaan. Nyt tuntuu, että nukahtaa pystyyn, kun on tullut taas ulkoiltua. Huomenna olisi tarkoitus lähteä taas reippailemaan: viikonloppuna ei varmaan hillittömästi ehditä touhuta, kun joudun istumaan koulun penkillä :( Sunnuntaina pitäisi lähteä katsastamaan meidän mahdollista uutta agilityseuraa ja -paikkaa. Rinin juoksuja ei ole vieläkään kuulunut, joten neiti saattaa päästä vielä harjoittelemaan liitämistä sunnuntaina, jos juoksut eivät ala ennen sitä.