Tänään käytiin pitkästä aikaa vähän treenaamassa. Rini oli hyvässä vireessä, se oli haljeta liitoksistaan, kun tajusi, että me tultiin ulos tekemään jotain fiksua.

Aluksi otettiin seuraamiset sekä hihnassa että ilman. Hihnassa seuraamisesta unohdin vauhdin nopeuttamisen, mutta seuraaminen oli tänään niin loistavaa, ettei se haitannut. Rini seurasi pitkiä matkoja ilman palkkaa, se piti älyttömän hyvin kontaktia ja käännöksetkin oli tiiviitä. Ainoa pikkuinen mutinan sana hyvin pienestä edistämisestä, mutta se taisi vaan kertoa innosta. Palkkasin ruhtinaallisesti, oli niin upea suoritus.

Vapaana seuraaminen ei mennyt ihan niin hyvin, mutta ihan mukavasti kuitenkin. Kontakti alkoi laskea, saattoi johtua siitäkin, että mun itsetekemät seuraamiskaaviot on yleensä aika pitkiä. Käännökset meni kuitenkin ihan hyvin, vauhdin nopeutus meni hyvin, mitä nyt Rini pääsi taas ehkä kaksi askelta lisää mun edelle, eli edistämisen huomasi siinä jo aika hyvin. Muuten kyllä ihan tiivistä ja iloista seuraamista.

Liikkeestä maahanmeno sujui tosi hyvin nyt, kun muistin kiinnittää huomiota siihen leuan asentoon käskyä annettaessa. Kävelin vielä ennen palkkausta Rinin taakse, eikä se neitiä näyttänyt harmittavan.

Luoksetulo tuotti tänään eniten päänvaivaa. Ensimmäisellä kerralla Rini ei meinannut tulla luokse ollenkaan, se seisahtui heti lähdettyään ja jäi odottamaan jotain. En tiedä, johtuiko siitä, että viimeksi tehtiin avoimen luokan luoksetulo, ja se olisi nyt jotenkin ollut päällimmäisenä mielessä. Johtui siitä tai ei, niin nyt ei tehdä yhtään avoimen luokan luoksetuloa, ennen kuin TK1 on nimen edessä. Toisella kerralla Rini tuli jo pysähtymättä luokse, mutta hitaasti. Yritin palkata revittelylelulla, mutta siitä ei ollut apua. Kokeilin seuraavaksi pallon kanssa. =_= Rini ei nähnyt, että heitin pallon, joten se katsoi mua ihan hölmistyneenä, kun yritin sitä viittoa juoksemaan pallon perään. Sain sitten itse lampsia palloa hakemaan. Seuraavalla kerralla oli viimeinkin mukana jo vauhtia, palkkasin pallolla, ja tällä kertaa Rini jopa näki sen. Viimeisellä kerralla luoksetulo oli jo tosi vauhdikas, palkkasin taas pallolla ja siihen jätettiin.

Liikkeestä seisominen meni hyvin, Rini alkaa vähitellen päästä jyvälle siitä, että sen pitäisi pysyä paikallaan sillä aikaa, kun kävelen sen taakse. Onneksi sitä taaksemenoa ei alokasluokassa tarvita, niin sillä ei vielä ole kiire, mie kun oon ollu niin laiska sitä hiomaan.

Lopuksi otettiin kaukokäskyt, Rini tekee kaunista työtä niiden kanssa. Palkaksi reviteltiin vähän ja heiteltiin palloa :)

Kotona pelattiin odotellessa sormipeliä. Rini osoitti perinteiseen tapaan, ettei sormipeli voisi vähempää kiinnostaa. Se tarjosi kyllä pamia, molempia tassuja, haukkua, lipsiä ja vaikka mitä, mutta sormia sitä ei huvittanut tökkiä nenällä. Onneksi se onkin meillä muuten vaan -temppu.

Kohta Rini pääsee/joutuu trimmiin :) Huomenna mennään pitämään hauskaa Unskin, Pamin ja Turren kanssa yhteislenkin merkeissä!