Olipa aivan ihanaa, kun pääsi itsekin kunnolla ulos ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Selkä tuntui tänään sen verran paremmalta, että uskaltauduin ulos pääkallokelistä huolimatta (fiksuna ihmisenä vielä lenkkarit jalassa tietysti). Narupallo tarttui mukaan hattuhyllyltä, kun ajattelin, että voisi sen aikaa olla ulkona, että Rini saa vähän juosta.

Noh, olo osoittautui ulkona niin hyväksi, että siellä tulikin seisoskeltua ja käveltyä puolisentoista tuntia. Menimme entisen Timberjackin takamaille, jossa on purupohjaista maata, siellä kun olemme aiemminkin käyneet juoksemassa. Heittelin Rinille palloa (hirmu hyvin se lentikin myötätuulessa), Rini juoksi intona perässä hurjaa vauhtia ja jaksoi hakea monen monituista kertaa. Heittelin ensi alkuun palloa ehkä sellaisen 20 minuuttia, sitten kävimme kävelemässä joenrannassa, tulimme takaisin aukealle ja heittelin vielä palloa. Lähdimme ulos vähän turhan myöhään, oli jo melko hämärää, kun lähdimme liikkeelle, ja kun aloitin toisen pallonheittosession, oli pimeää. Niin pimeää, etten itse aina nähnyt, minne se pallo lensi :) Rini onneksi näki kyllä, minne pallo meni, ja osasi sen tuoda takaisin.

Otin sekaan vähän etsiskelytehtäviä. Menin pari kertaa piiloon sillä aikaa, kun Rini oli palloa hakemassa, ja odottelin, että neiti tulee etsimään. Ensimmäisellä kerralla se juoksi isot kaaret aukealla ja etsi ahkerasti, toisella kertaa se jo tiesi, että olen lähistöllä piilossa, joten ei kannata lähteä kaukaa etsimään.

Samoilimme pimeässä takaisin kotiin ja Rini on selvästi ollut tyytyväinen, kun se sai juosta kunnolla. Kotona sitten odotti kyllä ikävä yllätys, kun huomasin, että neidin etutassujen anturoiden nahkat olivat kärsineet hiukan jäisellä ja rosoisella maapohjalla juoksemisesta. Onneksi nahka ei ole lähtenyt isolta alueelta kummastakaan tassusta. Nyt pitää sitten vahtia, ettei neiti hirveästi nuole niitä tassujaan, etteivät pääse tulehtumaan, illalla odottaa vielä puhdistussessio. Onneksi puhdistusvälineitä on ihan mukavasti, entisiä on jäljellä vielä syksyltä, jolloin anturoiden nahka oli viimeksi kovalla koetuksella.

Rini on nukkunut lenkin jälkeen rauhallisesti, eikä ole jaksanut hirveästi välittää käytävän äänistä. Kyllä se vähäsen ölähtää, kun ääniä kuulee, mutta lopettaa paljon nopeammin. Tämä vaan vahvistaa käsitystäni siitä, että kunhan tästä kuntoudun ja pääsen jälleen harrastamaan ja kunnolla lenkkeilemään Rinin kanssa, niin varmaan tuo vahtiminenkin helpottaa.