Rini oli riekkasemassa taas itseksiään Marin ja Wallun kanssa, tällä kertaa mukana olivat olleet myös Elina ja Turre. Puolisentoista tuntia möllistelin taas elämää täällä kotona yksikseni, kunnes koira tuli takaisin kotiin. Koira oli kohtuullisen rapainen. Ajattelin ennen sen kotiin tuloa, että pesen sen, sitten kun hain sen sisälle, aattelin, ettei se nyt niin rapainen olekaan. Haistelin kauheaa löyhkää kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen totesin, että ei tästä mitään tule. Joten neiti pääsi kylpyyn.

Oli sinänsä jo erikoista, että kun Rini tuli kotiin, se ei jaksanut edes vetää tavanomaista pyllyralliaan. Ilmeisesti sillä oli ollut melko kivaa. Kylvyn jälkeen se tavallisesti märkänä riehuu myös, mutta ei tänään. Häntä heiluen se kiehnäsi kaikkia ja kaikkea vasten. Kun se sitten tuli minuu vasten kiehnäämään, kun makasin patjalla olkkarin lattialla, kysyin siltä, että onko sen ihan pakko noin paljon kiehnätä. Rini hyppäsi sohvalle, käänsi päänsä ylpeänä käsinojalle ja jäi siihen.

Jatkoin hetken aikaa omia juttuja, vilkaisin sitten Riniä. Se piti yhä päätään käsinojalla ja oli jotenkin loukkaantuneen oloinen. Silitin sitä vähän, mutta korvaansa ei lotkauttanut. Kysyin siltä sitten, että ihanko tosissaan se nyt loukkaantui mulle. Sitten se vaivautui vähäsen katsomaan minuun päin, melko pian pää painui takaisin käsinojalle. Häntäänsäkään ei heiluta, kun kävelen sen ohi. Se on nyt sitten sydänjuuriaan myöten loukkaantunut.

Taidan mennä tekemään sen kanssa sovinnon, että se voi murjottamisen sijaan nukkua. On se persoonallinen otus.