On jännä, ettei näitä muutoksia osaa ajatella aina sillä hetkellä, kun tapahtuu, mutta myöhemmin sitten tulee mieleen. Mie en ole pitänyt Riniä vielä tähän saakka mitenkään erityisen pidättyväisenä koirana. Joudunpa taas vähän uudistamaan tätä käsitystä.

Totuuden hetki koitti tänään, kun kämppis-Mari ja hänen kaverinsa tulivat kotiin koulusta. Rini oli mulla seuraneitinä olohuoneessa ja se tietysti tapansa mukaan vähän puhisi alkuun, kun sille melko tuntematon ihminen tuli sisään. Se kävi moikkaamassa, katsoin vain sen verran, että se meni nätisti sinne. Jatkoin siinä sitten omia juttuja, mutta päähän jäi jotenkin soimaan meidän vieraan sanat "voi kun se on rauhallinen".

Jossain vaiheessa mieleen sitten muistui, kun äiti kävi Eveliinan kanssa meillä viikonloppuna. Rinihän oli niin innoissaan, ettei se meinannu pysyä pöksyissään. Sitä sai olla koko ajan kieltämässä hyppimästä. Riniä ei meinannut saada pois äitin ja Even luota, tänään Rini tuli takaisin mun luo lähes heti sen jälkeen, kun se oli käynyt toteamassa, että tää meidän vieras on ihan ok.

Mitenköhän pitkään Rini on tätäkin tehnyt, enkä vaan oo tajunnut? Rini meinaa näköjään aikuistua salassa, eikä aio kertoa mulle mitään näistä uusista jutuista, mitä se keksii :)