Tänään on ollu aktiivinen päivä monella tapaa, ja täytyy myöntää: siltä se tällä hetkellä tuntuukin.

Aamu oli taas laiska: sain itseni ylös sängystä vasta vähän ennen kahtatoista, hetki meni siinä herätessä ja aamun ohjelmaa ihmetellessä. Ennen puolta yhtä lähdettiin kuitenkin Rinin kanssa pyörällä liikenteeseen. Porukat ovat edelleen Ivalossa reissussa, joten meidän piti käydä tyhjentämässä postilaatikko. Karsikkoon taitaa yhteen suuntaan kertyä matkaa nelisen kilometriä.

Oon Rinin kanssa kokeillu pyöräilemistä kerran aiemmin silloin joskus keväällä, jolloin sen kanssa ei olisi vielä edes saanut pyöräillä. Silloin sujui hyvin. Tämän päivän menestystä epäilin kuitenkin, kun mulla oli pyörälläajo viimeksi vielä hillitöntä hampaiden kiristelyä, enkä odottanut Rinin osaavan hommaa täysin. Piti kuitenkin yrittää.

Käveleminen oli tuottanut tuskaa koko aamun, joten odotin pyöräilyltä samaa. Ihme ja kumma, alun tuskailun jälkeen kipu lieventyi siedettäväksi. Rinin kanssa piti alkuun kinastella, miten pyörän vierellä kuljetaan: Rini kiskoi kauheasti ja poukkoili hirveästi, eikä kumpikaan niistä oikein käynyt yksiin mun suunnitelmien kanssa. Rini onneksi rauhoittui melko nopeasti, jonka jälkeen koko pyöräretki sujui kuin unelma. Pysähtelimme pari kertaa matkan varrella, vauhti ei päätä huimannut, mutta hitaasti ja varmasti pääsimme perille.

Juotin Rinin porukoiden luona (ei sille kyllä vesi oikein kelvannut) ja jatkoimme matkaa. Pyöräilysää oli Rinin kannalta hyvä: oli pilvistä ja ilma oli viileähkö. Ajoimme pitempää kautta kotiin: koukkasin pyörällä Karsikon rantaan metsätielle, päästin Rinin irti ja annoin juosta vapaana. Rini nautti selvästi vapaana juoksemisesta enemmän, kun se sai omaa tahtia haistella ja juoksennella. Pysähdyimme ohitustilanteisiin, jotta ei sattuisi vahinkoa. Rini sai paljon ihasteluita ohikulkijoilta :)

Hiekkatieltä palasimme takaisin asfaltille, onneksi matka kotiin oli lyhyt. Huilailimme jokusen tunnin, sitten pitikin jo lähteä ekaa kertaa Miimin tottiskurssille. Pukeuduin lämpimämmin kuin aamulla, pakkasin vettä mukaan reppuun, namit ja lelut taskuun, ja taas mentiin.

Alkuun Rinin kanssa sai taas etsiä sitä yhteistä tahtia, mutta pian Rini tottui taas pyörän vierellä tallusteluun. Menimme joenrantaa pitkin treenipaikalle, niin ei tarvinnut vilkkaimman liikenteen seassa kulkea kuin sillan yli. Treenipaikka oli ihan pimeä, en varmaan olisi oikeiden ihmisten sekaan löytänytkään, ellei Miimi olisi sattunut tulemaan paikalle juuri samaan aikaan.

Tottiksissa päivän aiheena olivat seuraaminen, istuminen liikkeestä, paikkamakuu ja henkilöryhmä. Treenasimme pareittain niin, että kaksi koiraa oli yhtä aikaa kentällä ja muut katsoivat muiden suorituksia. Muillakin oli lupa antaa vinkkejä ja neuvoja, mutta aika hiljaista porukkaa meillä oli :)

Aloitimme Rinin kanssa seuraamisella. Rini oli odottanut omaa vuoroaan Miimin autossa ja oli sieltä tullessaan täynnä energiaa ja rajatonta iloa (se heräsi unilta, kun avasimme takaboksin oven...). Rini varmaan katsoi, että kun nää on Miimin treenit, niin nyt pitää tehdä töitä tosissaan. Mie hämmästelin Rinin älyttömän hyvää kontaktia seuraamisessa. Tietysti palkkasin vähän väliä, mutta väliin sattui aina vähän pitempiäkin seuraamispätkiä, joissa kontakti pysyi tosi hyvin. Miimiltä saatiin paljon kehuja ja vinkkejä.

Miimi kehotti kiinnittämään huomiota palkkauksen paikkaan. Mie palkkaan vähän sieltä, täältä ja tuolta, milloin vaan sattuu millekin kohdalle; koiralle taas on parempi, jos palkan paikka on aina sama - Rinin kohdalla varsinkin, kun se aina innoissaan hyppii palkan perässä. Kokeilin pari kertaa niin, että palkka tuli aina suunnilleen polvitaipeen kohtaan, ja Rini lakkasi hyppimästä. Ohos, enpä tätäkään tullut ajatelleeksi!

Toinen asia, josta Miimi huomautti, olivat mun kädet. Mulla on aika eläväiset kädet, ne heiluvat ja säheltävät, mikä vaikuttaa myös koiran seuraamiseen. Mun pitää siis ryhtyä harjoittelemaan välillä sitäkin, että kädet ovat ihan tyynesti paikallaan, eivätkä liiku.

Kun Rini seuraa niin upeasti, voisi siltäkin alkaa vähitellen vaatimaan hiukan enemmän. Mulla on koko ajan nami kädessä, jotta saisin pidettyä koiralla kontaktia. Miimi neuvoi aloittamaan sellaisen harjoittelun, etten aina otakaan namia käteen, vaan pidän kädet sivuilla, pyydän seuraamaan, ja kun koira seuraa vaikka kolmekin askelta pitäen kontaktia, niin sitten heti palkkaa ja paljon kehuja. Siitä voi sitten vähitellen lähteä pidentämään matkaa. Rinin kohdalla voisi myös miettiä sitä, että kokeilisi palkata vähän harvemmin. Tarkkuutta seuraamiseen saisi sillä, että seuruuttaa nopeutta vaihdellen: välillä kävelee hitaasti, välillä vähän reippaammin. Tarkkuutta voi hioa myös erilaisilla nopeilla käännöksillä.

Liikkeestä istuminen on meillä ollut aloitusasteella pitkään. En ole halunnut sotkea Rinille sitä istumista siihen mukaan, kun meillä yleensä menee maahanmeno aika äkkiä mönkään, jos ollaan välissä harjoiteltu istumista. Tänään teimme seuraamisen kanssa istumista niin, että ohjasin Rinin namilla istumaan, jätin siihen, kävelin vähän matkaa, palasin takaisin ja palkkasin. Miimi kehui Rinin nopeaa istumista ja sitä, että Rini pysyi tosi varmasti paikallaan. Kotiläksyksi saimme harjoitella lisää liikkeestä istumista niin, että vähitellen mun ei tartteisikaan namilla houkutella istumaan, vaan että se tulisi käskystä ihan luonnostaan.

Paikkamakuu onnistui säheltämisen jälkeen. Ensimmäinen paikka, jonne Rinin jätin (piti olla lähellä toista koirakkoa, jotta totuttelisimme samalla häiriössä työskentelemiseen) ei ollut hyvä: maahan oli ilmeisesti joltakin pudonnut nameja, koska Rinin nenä oli koko ajan maassa, eikä sitä olisi voinut vähempää kiinnostaa, mitä mie teen. Vaihdoin paikkaa ehkä metrin taaksepäin, jonka jälkeen homma toimi upeasti. Rini katseli minua tarkkaan koko harjoituksen ajan, kävin välissä palkkaamassa kerran, mutta yhteensä paikallamakuuaikaa kertyi ehkä viitisen minuuttia, ellei enemmänkin. Minä vaihtelin asentoja, joissa seisoin: välillä olin sivuttain koiraan, välillä käänsin selän. Asennolla ei ollut väliä, vaan Rini pysyi tosi hyvin ja varmasti paikallaan häiriöstä huolimatta.

Loppuun otimme vielä henkilöryhmäharjoituksen. Kyllä mie naureskelin, kun Rinillä oli ihan älyttömän hyvä kontakti koko ajan, vaikken palkannutkaan enää ihan niin usein. Treenikaveritkin ihmettelivät, että miten voi koiralla olla noin upea kontakti koko ajan. Mie siinä selitin sitten, että ei Rini ikinä näin hyvin seuraa. "Sulla pitää siinä tapauksessa olla älyttömän hyvä nami, jota se ei ole koskaan ennen saanut". No mutta kun mulla on Froliceja, joita se on jo puoli pussia syönyt... Miimi nauroi, että ehkä se sitten johtuu siitä, että mulla on nälkäinen koira. Se kuulosti jo paljon todennäköisemmältä :)

Treenien jälkeen ajelimme pyörällä vielä kotiin. Rini pääsi ihan ensimmäisenä kylpyyn, kun neiti oli ihan kurainen. Illalla toistin vielä päivän hieronta- ja venytysharjoitukset, etteivät lihakset kipeytyisi ja menisi jumiin päivän rasituksista. Rini melkein nukahti hierottavana ollessaan, joten ilmeisesti se tuntui ihan kivalle. En tiedä Rinistä, mutta mie oon väsyny, kun päiväunetkin jäivät tänään väliin. Vaikken ihan täysillä pystynyt itse olemaan mukana treeneissä, oon silti älyttömän iloinen siitä, että menimme sinne. Tuntuu, että olisi viisastunut taas ihan mielettömästi :) En tiedä sitten, vaikuttiko Riniinkin miun mieliala: mulla oli treeneissä kivaa ja hymy koko ajan naamalla, ja jostain syystä Rinilläkin häntä vaan heilui ja se oli koko ajan innoissaan kaikesta, mitä tehtiin.