Lähdimme eilen Jyväskylään raparalleja varten, nyt ne ovat ohi ja ollaan taas kotona. Eipä oo koskaan aiemmin ollu näin tyhmä olo: tuntui, että vasta sinne Jyväskylään oli tullu, kun sieltä jo piti lähteä. Blääh.

Itse raparallit olivat kyllä mielenkiintoinen kokemus. Aussie-edustus oli hurja: neljä joukkuetta. Hengasin puolituttujen aussieihmisten kanssa ja naureskelin kaikenmaailman jutuille. Ja hauskaa oli! Meidän porukka oli jakautunut kahteen joukkueeseen: Pillipiipareihin ja Comedy Clubiin. Comedy Clubissa olivat Pasi, Rufus, Dooris ja Sissi; Pillipiipareissa Janda, Rino, Miinu ja Rini.

Hurjaa vauhtia molemmat joukkueet viipottivat, sillä Comedy Club sijoittui rotukisoissa sijalle 11 ja meidän Pillipiiparit kuudenneksi! Meitä paremmin sijoittuivat Jenkkipersiit, jotka olivat neljänsiä. Keskiarvo ajoissa oli 8,100 s, mikä ei ole yhtään hullummin, kun kuitenkin 80 metriä oli juostava matka!

Rini ei oikein arvostanut vesisadetta ja sitä, että seisoimme ulkosalla lähes viisi tuntia. Menimme aamulla jo hyvissä ajoin ilmoittautumaan, mutta kävikin niin, että meidän joukkue oli ihan siellä kisan loppupuolella vasta juoksemassa. Onneksi viihdykettä riitti, kun jokaisessa joukkueessa oli mitä hauskimpia koirakoita, jotka pinkoivat hillitöntä vauhtia.

Miina ja Malla olivat Ainon kanssa edustamassa karjiksia, kolmantena joukkueessa oli Naksu. Viehe kiinnosti kaksikkoa kovasti ja molemmat painalsivat satanen silmässä niin vieheen kuin Ainonkin perään. Oli ilo katsella vierestä karjisten menoa :)

Meidänkin suoritus meni oikein mallikkaasti. Olin tosi yllättynyt siitä, kuinka hyvin mun jalka ja selkä kestivät monta tuntia seisomista, kylmää ja sadetta sekä liikkumista kylmiltään. Olin oikeastaan ajatellu, että oon varmaan ihan kuollu koko rallien jälkeen, mutta tosiaan raajat toimivat hyvin, eikä seisominenkaan sattunut. Uskalsin jopa jotakuinkin juosta, kun tuli meidän vuoro pinkoa.

Rinille en ottanut viehettä, kun me ei olla koskaan kokeiltu, mitä neiti vieheestä tykkää. Rinillä on vielä sekin piirre, että se kun tajuaa, ettei se saa kivaa kiinni, niin se lakkaa jahtaamasta sitä. Kävimme vähän "lämmittelemässä" siihen hommaan varatulla alueella, jossa Rinille viehettä heiluteltiin, mutta neiti ei välittäny tuon taivaallista koko hökötyksestä. Varmaan ongelmana oli sekin, etten minä ollu sitä heiluttelemassa. Noh, olin jo aiemmin päättänyt, että menen itse sinne magneetiksi: se toimii satavarmasti.

Lähdin juoksemaan kevyttä hölkkää (jessus sentään, enhän mie jaksa juosta 80 metrin matkaa!) ja huutelin Riniä matkan varrelta. Päästivät Rinin liian aikaisin irti, sillä mulle tuli oikeasti kiire ehtiä maaliviivan toiselle puolelle. Itse asiassa Jandan ja Rufuksen omistaja - joka oli Jandan kanssa juossut ennen meitä - huusi mulle pari metriä ennen maaliviivaa, että mun pitää juosta lujempaa, koska Rini saa mut ihan just kiinni. Otin sitten loppuspurtin, olin ihan varma, että Rini jyrää mun yli, mutta onneksi neiti ohitti vierestä just samaan aikaan, kun pääsin maalilinjan yli. Niin nopeaan Rini tulikin, että juoksi koko joukkueemme nopeimman ajan! Tarkkaa aikaa mulla ei vielä ole ilmoittaa, kun tulokset ilmoitettiin keskiarvona, enkä ehtinyt nähdä aikaa paperilta.

Ehdimme käväistä pikaisesti Ainon luona kuivattelemassa, ennen kuin piti lähteä linkkiin junamatkaa varten. Kyllä tympi lähteä, mutta minkäs teet. Niin se on aina, ihan joka kerta, enkä varmaan koskaan totu siihen. Kotimatka oli tylsä ja pitkä, kirjoittelin Jyväskylä-Pieksämäki junamatkan ajan, mutta sitten Pieksämäki-Joensuu-junassa loppui puhti. Kuuntelin musiikkia, nukahdin ja nukuin tyytyväisenä välillä säpsähdellen Heinävedelle asti, sitten pysyttelin hereillä loppumatkan. Rini nukkui autuaan rauhallisena mun jalkojen päällä, mikä oli pelastus. Vaatteet olivat ihan märkiä reissun jäljiltä, joten palelin koko matkan kotiin. Kotona sain onneksi villavaatetta päälle.

Huomiseksi on luvattu vesisadetta, joten luultavasti agilityn harjoitukset pitää siirtää toiseen kertaan. Sekin vielä! Mie niin oon odottanu tätä viikonloppua... Jos ei agilityä, niin sitten tokoa, eihän siinä muu auta. Mut ois se vaan ollu niin hienoa aloittaa agilityn harrastaminen...