Eka lomaviikko on jo hurahtanut ohi, vaikka aluksi tuntuikin siltä, ettei tuosta lomailusta tule mitään. Alkuviikko oli niin kuuma, ettei jaksanut tehdä mitään, keskiviikosta eteenpäin se viikko alkoi vasta kulkea. Perjantaina oli Rinillä vapaapäivä, mie heiluin päivän kaupungissa ja illan kaverin 20-vuotissynttäreillä. Lauantaina oli tiedossa lisää synttäreitä, kun Mari täytti niin ikään 20.

Lauantai-iltana ajeltiin Rinin kanssa mökille, neiti sai taas juosta viipottaa, riehua ja uida niin paljon kuin mieli vaan teki. Heti ensimmäisenä neiti hyppi tapansa mukaan mökin kivikolla, alastulo meni vähän mönkään. Ynähdys vain kuului, kun tassut lipsuivat kivikolla, mutta meno ei siitä miksikään muuttunut. Ainut että sen jälkeen Rini aina hidasti kivikolle tullessaan, eivätkä hypytkään enää olleet ihan niin ilmavia. Mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunut.

Rini ei myöskään enää kysellyt, että saako järveen mennä. Neiti vain meni. Ja ui. Ja ui vähän lisää. Ja riehui välissä rannalla. Ja sitten ui taas vähän lisää. Hitsit, kun sitä ei meinannut saada sieltä järvestä! Siellä taisi olla liian kivaa.

Yöksi rauhoittuminen oli taas vähän utopistinen käsite: nukuttiin uudemmassa aitassa, eikä Rini oikein viihtynyt siellä. Neiti asettui kyllä nukkumaan, mutta säpsähteli pienimmästäkin äänestä ja oli vähän levoton. Mie kyllä nukuin kuin tukki, kun unen päästä sain kiinni kunnolla :)

Aamulla Rini sai leikkiä vajaan tunnin mukuloiden kanssa, sitten porukat lähtivät kotia kohti, ja me jäätiin sinne vielä vähäksi aikaa hillumaan. Ei me pitkään siellä kuitenkaan viihdytty, aattelin, että tullaan kotia lepäämään illan tokotreenejä varten. Just äsken kävin sitten tuolta netistä lukemassa, ettei meillä olekaan tänään vielä treenejä... Noh. Rini on nukkunut ihan tyytyväisenä tuolla nurkassa, joten ehkei neiti pistä pahakseen, jos me ei tänään treenailla ohjatusti. Saattaisihan sitä tietysti lähteä tuohon pihalle vetämään lyhkäisen treenin...

Meidän sivut edistyy hyvin, haluaisin sinne tehdä Rinin sisaruksista oman sivun, mutta siihen tartteisin kuvia ja kaikkea muuta sälää. Josko sieltä syyskuun pentutapaamisesta saisi kaikkea kivaa irti! Toivon mukaan vaan mahdollisimman moni pääsisi tulemaan.

Ai niin, Rini on ilmoitettu Lahden näyttelyyn arvosteltavaksi Zvi Kupferbergille (Israel). Näyttely on tosin vasta lokakuussa, muttah... Niin ja ne tokopaperit lähtivät myös postissa liikenteeseen viimeinkin!