...olivat sitten niinkin pitkät, etten enää illalla jaksanut/pystynyt tulemaan päivittämään blogia. Treeneissä meni neljä tuntia, ja Elli tuli Mion kanssa meille evakkoon vielä yöksi. Eipä siinä paljon ehditty tehdä: syötiin vähän iltapalaa, jutskattiin, ruokittiin koirat ja painuttiin unille. Mie lähdin aamulla töihin Ellin jäädessä vielä nukkumaan. Toisilla onnellisilla on myöhäisiä työaamuja :)

Sitten varsinaisiin treeneihin. Vaihdoimme taas maastoa. Oltiin kyllä edelleen Kaunislahdessa (vai Jaamankangasko se nyt virallisesti on), mutta ajeltiin vähän matkaa eteenpäin. Hiekkatieltä kääntyi säälittävältä näyttävä tie, jota pitkin oli autolla ulkonäön perusteella ajettu viimeksi vuonna kivi, kanto ja käpy, mutta sinne me vaan lähdettiin huristelemaan. Opel tuli testattua, ja oon vahvasti sitä mieltä, että maasturiksi siitä ei ole... Kyllä se selvisi matkasta suurinpiirtein ehjänä, mutta ehkäpä nää luonnon vuoristoradat voidaan jatkossa jättää väliin, jos vaan mahdollista (ensi kerralla treenit samassa paikassa, joten...).

Paikka oli itsessään tosi upea. Ihan siinä vieressä, mihin autot jätettiin, oli kuusikkoista metsää ja notkelma. Maasto vietti melko jyrkästi alaspäin, tosin tallausalueen keskiosa oli kohtuutasaista, sitten takarajalla maasto alkoi nousta. Piiloja oli paljon: monttuja, kuusikkoja ja vaikka mitä. Sateen jälkeen ilma seisoi vaan paikallaan, mikä teki hommasta melko vaativaa. Ilma oli hiostava ja itikoita oli ihan jumalattomasti.

Koiria oli paljon, yhteensä yksitoista. Rinin kanssa oltiin seitsemäs koirakko touhuamassa. Kun rullan haku oli viime kerralla onnistunut niin hyvin, päätimme jatkaa samoilla linjoilla. Rulla oli edelleen irtonainen ja annettiin maalimiehelle mukaan. Meinasin ensin, että voisi ensimmäisenä ottaa sellaisen lähdön, että vaan yksi maalimies lähtee, mutta meidän vetäjä oli sitä mieltä, että ihan hyvin voitaisiin ottaa kaksi sinne piiloon. Tehtiin sitten niin. Näkölähtönä otettiin tosin.

Rinillä alkoi huuto välittömästi, kun maalimiehet veivät hänen rullansa ja makkaransa ja kissanruokansa metsään. Lähettämisessä ei ollut mitään ongelmia, Rini ampaisi matkaan kuin ammus, löysi maalimiehen vaivatta, otti rullan ja toi sen mulle. Näytölle lähtiessä Rini vähän hidasteli, kun mamma niin hitaasti löntysti (voitte kuvitella, kuinka nopeasti kipeällä jalalla könkkäisen eteenpäin vaikeakulkuisessa metikössä), mutta vauhtia alkoi piisata, kun pääsimme lähemmäs maalimiestä. Näin vasta nyt itse, missä maalimies edes oli ollut piilossa. Maalimies oli makuulla maassa pressun alla, kiven takana ja kuusen juuressa. Rini tuntui löytävän maalimiehen kovin vaivattomasti... Huh huh!

Jännitin vähän, että miten lähtö toiselle maalimiehelle sujuu. Rinillä on aiemmissa treeneissä ollut taipumusta tehdä niin, että kun ensimmäinen maalimies on löydetty, on työt tehty, eikä se suostu uskomaan, että metsässä olisi vielä ukkoja. Nyt näytti olevan toisin. Maalimies oli hyvin näkösällä pressun alla, Rini lähti taas tosi innokkaasti, toi rullan ja lähti hirmuisella vauhdilla näytölle.

Kolmas maalimies olikin jo vaikeampi löytää. Mun mielestä maalimies meni piiloon jo ennen kuin Rinin kanssa tultiin toiselta näytöltä, en muista tarkkaan (tän siitä saa, kun ei päivitä saman päivän aikana). Käveltiin Rinin kanssa eteenpäin keskilinjalla, lähetin hyväntuntuisesta paikasta, josta pääsisi viistosti oikealle kaartaen maalimiehen luo. Rini lähti tosi hyvin, kaarsi kaukaa, mutta tuli takaisin. Lähetin toisen kerran, Rini ei lähtenyt kovin kauas, ja olin satavarma, että se ei usko metsässä maalimiestä olevan, jos se ei saa apuja. Siirryttiin vetäjän ohjaamana hiukan lähemmäs niin, että meidän edessä oli enemmän aukeaa. Rini lähti tosi hyvin ja suunnisti suoraan maalimiehelle. Olin ihan äimänkäkenä. Rini toi rullan innolla, ilmeisesti itsekin kovin riemuissaan, kun tiesi tehneensä oikein. Lähdimme viimeiselle näytölle yhtä innokkaasti kuin aiemminkin, ja päivän työt olivat pulkassa.

Vetäjä oli meidän työskentelyyn oikein tyytyväinen, mainitsi vaan siitä, että nuoren koiran kanssa kannattaa miettiä tosi tarkkaan, mistä sen lähettää etsimään. Tänään se tuli huomattua itsekin. Melko monet meidän ryhmässä sai kommenttiä koreografiasta: koko homma tehdään kokonaisuudessaan ja aina samalla tavalla. Me ei saatu koreografiasta sanomista, joten se on ilmeisesti ihan ok. Luovutuksessa meillä on vielä vähän hiomista, mutta se on huimasti kehittynyt sen jälkeen, kun ryhdyin palkkaamaan lelulla. Rini tuo tavaroita mun luokse paljon innokkaammin, kun se tietää, että tuomisen jälkeen revitellään.

Jatkossa me yritetään hiukan edetä hommassa tekemällä yliheittoja. Yliheiton ideana on se, että kun koira menee näytölle, minä menen perässä, mutta keskilinjalle palatessa luovutan koiran noin puolivälissä maalimiehelle. Kävelen itse keskilinjalle, toisella puolella onkin toinen maalimies, joka heiluu jonkin aikaa eräänlaisena haamuna ja heittäytyy sitten maahan. Kun Rini pääsee irti, annan vain käskyn etsiä ja Rinin olisi tarkoitus juosta suoraan maalimiehelle.

Lopuksi vielä meidän eiliset kommentit treeneistä:

- irtorullaharjoituksia
- maalimiehet lähtevät yhtä aikaa

1. maalimies
- vauhdikas lähtö
- tuo hyvin rullan
- näytössä odottelee hieman ohjaajaa

2. maalimies
- piilossa pressun alla
- koira toimii innokkaasti

3. maalimies
- hakee kaukaa kaartaen
- toinen lähetys: ei lähde kovin kauas
- kolmas lähetys: etsii hyvin ja tuo rullan innolla

jatkossa:
- yliheittoja