Eiliset hakutreenit jäivät sitten väliin, kun tein ensin rankan yhdeksän tunnin työpäivän, olin neljältä kotona, enkä yksinkertaisesti jaksanut lähteä treeneihin. Edellisyönä tuli nukuttua hurjat puolitoista tuntia, kun koko yö piti valvoa stressaten seuraavaa päivää töissä (olin ekaa kertaa yksin jakamassa uuden piirin posteja). Aino tuli yökylään Mallan kanssa, joten käytiin sitten illalla vesisateessa Kukkosensaaressa (meidän aikeina oli uida, mutta päättyi siihen, että käytiin kahlaamassa - vesi oli tosi kylmää). Rini vimmasi Mallan kanssa, molemmat uivat kilpaa kepin ja vaikka sun minkä perässä, joten illalla ei ollut kauhean paha mieli, vaikka hakutreenit jäivätkin väliin. Vähän tietysti harmittaa...
Tänään oli sitten hakutreeniryhmän yhteiset noutoharjoitukset - osanottajia oli kolme meidän lisäksi. Meillä on nouto ollut vähän hunningolla, kun en ole vaan saanut itseäni aloittamaan sitä liikkeen hiomista. Ongelmana on lähinnä se luovutus, ei mikään muu.
Teimme tavallaan yhdistetyn haun ja noudon. Meillä oli yksi maalimies kentällä, jolle annettiin meidän lelurullat ja makkaraa mukaan. Rini tiesi, mitä sen piti tehdä, kun sanoin "hae". Rulla sai sen hämilleen. Rini jäi maalimiehelle ekalla kertaa kiehnäämään, se otti rullaa suuhun, puklautti sen maahan, otti taas suuhun, puklautti maahan jne. Jossain vaiheessa se tajusi, että huusin sitä tuomaan rullaa. Siitäkös vasta riemu ratkesi! Rini lähti riemurinkiä vetämään mahdollisimman kauas musta, ja pelkkä ajatus rullan tuomisesta mulle taisi olla sille hyvin utopistinen käsite. Eka harjoitus oli siis fiasko. Sain Rinin lopulta tuomaan rullan, se sai makkaraa, pyysin sivulle ja sanoin "näytä". Rini katsoi mua: wtf, mitä mun pitää tehdä? Maalimies huusi Riniä nimeltä, sitten se lähti hirveällä vauhdilla sykäisemään maalimiehen luo. Saimme siis ekan kerran koreografian käytyä läpi.
Toinen pisto sujui jo paremmin. Lähetyksessä meinasi tulla ongelmia, kun Rini oli omasta mielestään jo kerran löytänyt sen maalimiehen. Neiti lähti kuitenkin nätisti (ja hirveällä vauhdilla), otti rullan, jäi vähän leikkimään sillä, mutta lähti tulemaan luokse, kun huusin. Luovutus sujui ensimmäistä kertaa paremmin, vähän oli hakoteillä kummiskin. Näyttö oli vieläkin vähän outo käsite, maalimies huusi nimeltä, lähdin juoksemaan perään, Rini meni huudon kuullessaan taas tuhatta ja sataa maalimiehelle.
Kolmas oli - ehkä odotetustikin - meidän paras suoritus. Rinille alkoi selvitä, mitä me oltiin tekemässä. Neiti lähti tosi hyvin suoraan maalimiehelle, haki rullan ja oli jo tuomassa sitä puolimatkassa takaisin, kun vasta tajusin, että se oli tulossa! Rini juoksi sellaisen metrin musta ohi, pudotti rullan maahan, mutta tuli sivulle pyydettäessä. Näyttöön lähtökin tuntui jo luonnistuvan paremmin.
Jatkossa meidän pitää vaan jatkaa harjoitella lisää rullan hakemista ja näytölle menoa. Mun pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota liikkumiseen keskilinjalla: jään tosi herkästi vaan töllistelemään koiran tekemisiä, enkä muista liikkua linjaa pitkin. Kolmas pisto oli onnistunein ehkä juuri siksi, kun marssin siellä linjalla kuin tinasotamies meidän vetäjän hoputtaessa takana.
Otin sitten Rinin kanssa vähän tokoa siinä kentällä myös. Aino oli meidän treenaamista katsomassa, ensin vähän mietin, että mitähän tästä tulee, mutta aloin sitten vaan tehdä.
Aloitettiin meidän "varmasta liikkeestä": maahanmenosta. Kas kummaa, koira jäi joka käskystä seisomaan. Tässä vaiheessa huomasin sitten, että olikin tosi hyvä, kun Aino oli meidän liikkeitä katsomassa. Sain huomautuksen omista liikkeistä: mulla on namikäsi koko ajan korkealla kannustamassa koiraa seuraamaan, namikäsi antaa vihjeen seurata, kun pitäisi mennä maahan. Lisäksi mulla on paha tapa katsoa koiraa koko ajan painostavasti. Aino huomautti myös siitä, että kun seuraamisesta pitää jäädä joko seisomaan tai mennä maahan, niin sitä itse seuraamista ei pidä ottaa niin vakavasti.
Siis täh! oli mun ensimmäinen ajatus. Teenkö mä noin?
Saimme uudenlaisen toimintamallin. (Mulle sanottiin jo möllitokossa, että mun pitää ryhtyä passiivisemmaksi. Okei, kyllä tiedän, mitä se tarkoittaa. Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?) Ennen treenaamisen aloittamista riehutan vähän koiraa lelulla, jotta sen vire nousisi. Toimi älyttömän hyvin. Oon palkannu Riniä namilla aina oikeastaan sen takia, että riehutusleikit menee niin herkkään yli. Namit saivat jäädä taskuun. Mun pitää katsoa suoraan eteenpäin, eikä koiraan päinkään. Lähdettiin liikkeelle, parin askeleen päästä Rini lähti huitelemaan muualle. Aloitettiin alusta.
Rini seurasi paljon paremmin kuin tavallisesti. Mulla oli vähän hankaluuksia olla tuijottamatta koiraa, mutta kyllä se sieltä tuli. Annoin koiralle ison käsiavun maahanmenoon. Neiti meni ihan vinoon, mutta väliäkö tuolla: se sentään meni maahan. Jatkoin matkaa - idiootti - odotin hetken, tulin takaisin ja palkkasin, kun Rini luvan saatuaan nousi istumaan.
Eijeijeijeijei!
Otettiin liike uudestaan, nyt niin, etten lähtenyt enää maahanmenon jälkeen itse huitelemaan, vaan palkkaus tuli suoraan, kun Rini meni maahan. Makkara oli palkkana ihan ok, mutta olisittepa nähneet, mikä ero siinä oli, kun palkkasinkin lelulla. Maahanmeno toimi liikkeenä paljon paremmin, palkkana oli riehutusleikki ja ylitsevuotavat kehut ja taputukset ja kiskomisleikit ja vaikka sun mitkä. Rini kuulemma tekee ihan eri tavalla, kun sillä on oikeasti kivaa. Lisäksi Rini kuuntelee ja seuraa mun omia liikkeitä paljon paremmin, kun se nami ei ole pomppimassa ylösalas koko ajan siinä nenän edessä.
Tahkosimme maahanmenoa pari kertaa, tulos aina vaan parani. Maahanmenoa tulee helposti mietittyä sellaisena yhtenä liikkeenä, vaikka siinä on ihan älyttömän monta osaa. Noh, se koira menee maahan, oon ajatellu tähän asti. Kun miettii ihan oikeasti, niin sehän menee niin, että:
1) koira sivulla
2) seuraa
3) maahanmeno
4) paikalla pysyminen
5) istuminen
Siis ainakin viisi osaa (tiedä, kuinka monta jäi välistä, mutta tuossa homma pääpiirteissään). Jos mie palkkaan sen vasta, kun se istuu, niin mistä mie sen palkkaan? Istumisesta? Yuppee. On se jännä, että mie tarvitsen ohjaajan havainnollistamaan tän homman. Rini osaa sen liikkeen, mutta tarvitsee vielä hurjasti vahvistamista. Nyt onkin tarkoitus palata takaisin ihan sinne liikkeen alkeisiin: otetaan sivulletulo, seuraaminen ja maahanmeno, palkkaus ja liike loppuu siihen.
Luoksetulossa meidän harjoitusmenetelmässä on ollu ainakin yksi huono puoli. Oon treenannu sitä viime aikoina silleen, että jätän koiran paikalle, mulla on namia ja lelu mukana, kutsun koiran, ja jos vauhtia ei ole riittävästi, heitän joko lelun taakse tai lähden itse juoksemaan. Ongelmana on siis ollut se, että missä vaiheessa ja miten mie opetan sille, että sen pitäisi tulla mun luokse, eikä lähteä hirveällä vauhdilla juoksemaan mun ohi lelun perään.
Noh, Ainolla oli ratkaisu tähänkin.
Jätän Rinin istumaan paikalleen, kävelen sopivan matkan päähän, otan taskusta lelun ja vähän heittelen sitä ilmaan. Innostan koiraa tulemaan. Homma helpottuu, jos on joku pitelemässä koiraa kiinni, ettei se tule ennen aikojaan. Rini tuli ihan erilaisella mentaliteetilla, kun mulla oli se lelu siellä näkyvissä. Sen lelun opettaminen pois voi olla työlästä - ei välttämättä - mutta ehkä se on helpompaa kuin opettaa sillä toisella tavalla koko liike.
Muita liikkeitä emme tänään harjoitelleet, näissäkin oli jo ihan tarpeeksi. Aino antoi palautetta meidän leikkimisestä: osaan kuulemma leikittää Riniä tosi hyvin niin, että se innostuu. Rini rakastaa vetoleikkejä ja reuhtomista. Ehkä meidän pitäisi oikeasti ottaa sitäkin lelupalkkaa huomattavasti enemmän huolimatta mahdollisuudesta, että Rinillä menee yli. Jos mie saan lelupalkalla Rinin tykkäämään siitä, mitä ollaan tekemässä, siis ihan oikeasti tykkäämään, niin miksen mie sallisi karvaturrille sellaista iloa?
Nyt on jotenkin luottavaisempi ja parempi olo tuon tokon suhteen. Taitaisin vaan oikeasti tarvita sen yksityisohjaajan katsomaan aina meidän treenejä, jotta karsiutuisivat muutkin typerät virheet pois. Koirassahan ei vikaa ole, vaan ohjaajassa :)
tiistai, 26. kesäkuu 2007
Kommentit