Olimmepa tänään sitten mätsärissä, vaikka sinne saakka pääseminen oli työn ja tuskan takana. Meillä (lue: mulla) meni aamu säheltäessä, puolet tavaroista jäi kotiin lähtiessä (tärkeimpänä ehkä ne rokotuspaperit), joten homma tuntui tuhoon tuomitulta.

Päästiin me sinisten ykkösiksi, eli sinisten nauhojen kierre jatkuu edelleen. Rini ei jostain kumman syystä tänään halunnut, että hänen suutaan ronkitaan. (Siitä siis saatiin se sininen nauha, vaikka Rini liikkui paremmin kuin punaisen nauhan saanut villakoira).

BIS-kehässä emme menestyneet, kun siniset ja punaiset oli samassa luokassa. Tuomarit valkkasivat voittajiin valkeat koirat, ja vaikka Rinissä valkeaa onkin, sitä ei nähtävästi ollut riittävästi *naurh* Tuomarit kyllä sanoivat, että meistä tulee ihan älyttömän hyvä parivaljakko vielä, kun jo nyt menee näin upeasti :)

Päiväkirjan puolelta löytyy kuva meidän ykköspalkintoplakaatista sekä kotona otettu voittajakuva.