Pötkö-Olivia on selvästi jo parempaan päin, viikon aikana on silputtu multapussi, ja pään "reikä" on jo lähes parantunut, joten sieltä se Oviiiiiiliakin selvisi vielä sinnikkäästi elämälle. On se mahdoton otus... :)

Rinillä tulee ikää tänään täyteen jo hurjat 7 kk! Huomenna ensimmäinen "virallinen" näyttely, tietää aikaista herätystä ja paniikkikohtausta (joka on jatkunut enemmän ja vähemmän hysteerisenä maanantaista lähtien). Kyytiin on onneksi tulossa liuta kavereita kannustusjoukoksi, joten ehkäpä tästä selvitään.

Käytiin eilen tokoilemassa Rinin kanssa pitkästä aikaa, ja vaikka aika lepsusti tehtiinkin, hyvin ne liikkeet ja jutut muistui mieleen. Kokeiltiin myös vitsillä idioottirinkiä silleen, että pysähdyin aina ennen kuin annoin käskyn. Rinin asennossa olisi ollut parantamisen varaa (jäi mahdollisimman vinoon), ja paikallaan seisomista pitää vielä treenata, mutta muuten teki kyllä oikein kivasti. Mukana oli koirankeksejä ja kinkkua, joten taisi neidillä olla hyvä syykin tehdä kunnolla :)
Oon ollu aiemmin huolissani Rinin seuraamisista, mutta eilen seurasi tosi nätisti. Teetin myös muutaman seiso-istu-maahan-liikesarjan muuttelemalla välillä liikkeiden järjestystä. Tarkoitus olisi tässä ryhtyä harjoittelemaan toko-juttuja vähän aktiivisemmin ja kehittää liikkeiden nopeutta.