Nonih, tänäänhän se jo näytti suurimmilta osin siltä, miltä pitikin ;)

Tuomarina Markku Mäntynen.

Paikkamakuu 9
Seuraaminen 8
Liikkeestä istuminen 9
Luoksetulo 8
Ruutu
Hyppynouto 7
Metallinouto 9
Tunnistusnouto 0
Kauko-ohjaus 6
Kokonaisvaikutus 8

Pisteitä kertyi 229, sillähän sai jo kakkostuloksen!

Paikka oli Rinille tänään jo huomattavasti tutumpi. Se ei pöllöillyt turhia, vaan oli sisätiloissa ihan rauhallinen. Vähän se yritti liikkurille pullistella, mutta rauhoittui, kun aloin rauhoitella sitä silittelemällä. Tuomaria Rini väisti, mutta antoi katsoa nätimmin kuin eilen. Se oli kuitenkin heti tarkastuksen jälkeen oma iloinen itsensä. Tässä sitä huomaa, että koiran valmistelemisella on aika iso merkitys loppujen lopuksi.

Paikkamakuussa piste lähti ääntelystä. Voi himpura! Nyt alkaa natsikausi tuon ääntelyn kanssa, se on kerta kaikkiaan saatava loppumaan. Heti, kun katosin näkösuojan taakse, Rini hiljeni, eikä päästänyt enää pihaustakaan. Sivusta seuranneet osasivat kertoa sen maanneen paikallaan ihan rauhallisesti.

Seuraamisessa Rini edisti taas, myös käännös vasemmalle oli tänään hakusessa (Rinistä oli paljon kivempaa kiertää mun takaa). Ääntelyitä ei onneksi kuulunut enää paikkamakuun jälkeen, Rini keskittyi kunnolla yksilösuorituksen aikana. Mun makuun seurasi ihan kivasti niitä käännössähläyksiä lukuun ottamatta.

Liikkeestä istuminen meni kivasti, ihan niin kuin sen pitikin. Oliskohan piste mennyt siitä, että se olisi voinut olla nopeampikin.

Luoksetulon vauhti oli ok, mutta ensimmäinen pysäytys venyi taas. Itse asiassa luoksetulo oli aika tismalleen samanlainen kuin eilen, tällä tuomarilla siitä vain sai kaksi pistettä enemmän.

Ruutu onnistui tänään, wuhuu! Rini itse asiassa ensimmäisen kerran pysähtyi stop-käskyllä seisomaan, tavallisesti se menee aina heti maahan. Toisen etutassun kämmenosa jäi ruudun ulkopuolelle, siitä lähti puolikas piste. Rini teki vauhdikkaan ruudun ja tuli nopsaan seuraamaan. Se oli oikein mallikas suoritus :)

Hyppynouto - ja noudot yleensä - olivat tänään tosi monen koiran kohdalla ongelma. Liikkuri tarjosi meille ensin pientä kapulaa, mutta sen maavara jää niin pieneksi, että pyysin saada isomman. Se oli sitten hiekkainen. Yritin putsata siitä enimmät hiekat pois. Rini hyppäsi esteen yli, mutta jäi kapulalla aprikoimaan, mistä sen saisi nostettua. Ensi kerralla pyydän ohjatun noudon kapulan hyppynoutoon Pieksämäellä, siinä on maavaraa ainakin riittävästi. Tulihan se kapula sieltä lopulta, ja tuli vielä ihan mallikkaasti, mutta siihen odotteluun uhraantui vähän aikaa. Ja niin, perusasennot olivat taas vähän enemmän sinne päin kuin prikulleen...

Metallinoudossa liikkuri antoi suoraan ison kapulan. Lämmitin kapulan eilisestä viisastuneena. Rini ei tykännyt metallisesta, sen näki ilmeestä, kun kapula olisi pitänyt nostaa. Luovutus olisi mun makuun saanut olla nopeampi ja perusasennot oikeaoppisemmat.

Tunnarin nolla vähän harmittaa. Rini meni kapuloille ja haisteli tosi hyvin. Se nappasi oman kapulan suuhun, mutta tiputti sen vielä tarkistaakseen kaksi ympyrässä jäljellä olevaa kapulaa. Kun se totesi, ettei kumpikaan ollut oma, Rini toi oman kapulan mulle. Se tiputus siinä sitten pudotti pisteet nollaan, vaikka kapula oli oikea. Harmi! Taas jälkeenpäin sitä miettii, että kun olisin älynnyt sanoa sille tuo-käskyn, niin siitähän olisi saanut pisteitä. Noh, oppia ikä ja kaikki. Oikea kapula kuitenkin löytyi eikä Rini mälvännyt muita, se on aina tärkeintä! Lisää varmuutta tähänkin liikkeeseen tarvitaan.

Kauko-ohjauksessa Rini liikkui taas reippaasti eteenpäin, tällä kertaa pisteitä kuitenkin saatiin. Rini otti tänään häiriötä kehän ulkopuolelta, kun aivan siinä takana seuraavan koirakon ohjaaja leikitti koiraansa. Vaihdot Rini teki hyvin, vielä se vaan sitkeästi yrittää sieltä hiipiä eteenpäin.

Kokeessa oli kiva tuntu, välillä jännityskin yritti puskea liikkeiden aikana taas kehiin. Rini teki paljon rennommin kuin eilen, ja siitä olen oikein iloinen. Mun mielestä tän päivän koe kertoi meidän koulutustasosta eilistä paremmin liikkeiden kannalta. Eilinen koe tottakai osoitti, etteivät liikkeet ole aivan varmat ihan missä tahansa ympäristössä.

Nyt se kisatauko sitten ihan aikuisten oikeasti alkaa. Kakkostulokseen on oikein hyvä päättää kisat tältä vuodelta, ensi vuonna lähdetään sitten kokeilemaan onnea uudestaan, kun ollaan treenattu lisää ja tehty lisää hienosäätöä. Ei ollut tänäänkään ykkönen kovin kaukana! :)