Mun eilinen postaus katosi bittiavaruuteen lähetysvaiheessa, joten kirjoittelen sen tänään uudestaan.

Eli eilen olimme Pieksämäellä kisaamassa toista kertaa alokasluokassa. Tuomarina Marko Puranen.

Luoksepäästävyys 10x1 = 10
Paikkamakuu 10x3 = 30
Seuraaminen hihnassa 8x2 = 16
Seuraaminen taluttimetta 7½x4 = 30
Maahanmeno 9x2 = 18
Luoksetulo 8½x3 = 25½
Seisominen 9x2 = 18
Estehyppy 10x2 = 20
Kokonaisvaikutus 8½x1 = 8½

Yhteensä siis 176 pistettä, ykköstulos ja sijoituimme neljänneksi.

Seuraamisissa Rini haahuili itsekseen, missä sattui, halli taisi olla vähän ihmeellinen paikka runsaine hajuineen. Hyviä seuraamispätkiäkin oli, vire ei ehkä tänään sattunut aivan kohdalleen.

Maahanmenon ja seisomisen pistevähennyksien syitä en sen kummemmin tiedä. Jotain hiomisen arvoista niissä lienee ollut :)

Luoksetulossa Rini jäi himmailemaan matkan puolivälissä ja istui aika väljästi eteen.

Estehyppy ei olisi voinut juuri paremmin mennä, se oli ehdottomasti meidän paras liike Pieksämäen kokeessa. Rini oli niin innoissaan, että yritti karata hypylle, mutta ehdin onneksi kutsua sen ajoissa vierelle käskyä odottamaan.

Kokonaisvaikutuksesta tuomari antoi meille ihan kivan palautteen. Liikkeet ovat hyvät, lähinnä kaipaavat vaan lisää tarkkuutta.

Aino oli kannustamassa meitä kokeessa ja ymmärtääkseni kuvasi kokeen kameralla, joten voi olla, että koettamme pääsee jossain vaiheessa katselemaan netissä. Laittelen linkkiä sitten, kunhan saan sen ladattua.

Avoimessa luokassa kisasivat Terhi ja Gizmo. Gizmon olemme nähneet viimeksi melkein vuosi sitten Kaapelitehtaan näyttelyssä, ja mieltä lämmitti kovasti, kun Gizgiz muisti "makkaratädin" :) Terhi omistaa myös Rinin puoliveljen, Rasmuksen (Hazelmoor Kiefer King), joten kun kokeet olivat meidän osalta ohi, menimme metsänlaitaan koiria riehuttamaan ja kuvaamaan. Terhi sai otettua aivan mahtavan upeita kuvia ja laitteli niitä mulle sähköpostilla: kuvat löytyvät nyt myös galleriasta.